LUE UUSIMMASTA VIIKKOSAVOSTA
Järvipelastajien kiireet alkavat
Teksti Milla Kahelin Kuva: Tiia
Hämäläinen
Vaikka jäiden lähdöstä on kulunut vasta tovi, ovat Kuopion Järvipelastajien aktiivijäsenet olleet jo viikko sitten ensimmäisellä avustustehtävällä Kallavedellä etsimässä mahdollista maastopaloa saaresta.
– Pääasiassa avustamme järvelle pulaan jääneitä veneilijöitä kiireettömissä tehtävissä, SMPS Kuopion Järvipelastajat ry:n puheenjohtaja Tiina-Riikka Nyman kertoo.
Veneilijöiden lisäksi järvipelastajat ovat myös viranomaisten apuna pelastus- ja etsintätehtävissä.
– Jos esimerkiksi joku häviää järvelle, olemme apuna etsinnöissä.
Kuopion Järvipelastajien toiminta perustuu täysin vapaaehtoisuuteen.
– Emme saa toiminnastamme palkkaa, emmekä tee tätä työksemme. Meillä on 396 jäsentä, joista noin 20–30 henkilöä kuuluu hälytysmiehistöön. Kaikkia meitä aktiiveja yhdistää varmaan pohjimmiltaan halu auttaa ja uhrata omaa aikaa toisten auttamiseen, Nyman arvelee.
Lue lisää Viikkosavon näköislehdestä
sivulta 4.
Sinustako brändilähettiläs?
Teksti Katja Heikkinen Kuva: Kuopion kaupunki:
Vicente Serra
Hankkeen projektipäällikkö Satu Laitinen kertoo, että markkinointistrategia on jo valmis. Markkinointi- ja viestintäsuunnitelma valmistuu toukokuun loppuun mennessä.
– Sen jälkeen seuraava vaihe on henkilökuntainfojen käynnistäminen. Elokuun alussa alkavat tämän alueen valtuustoinfot ja toimenpiteet, joita tehdään, hän selvittää.
Markkinointiohjelmaa on valmisteltu elokuusta 2012 lähtien. Laitinen kuvailee sen tekemistä laajaksi ja mielenkiintoiseksi projektiksi. Hankkeen pitkäkestoisuutta hän perustelee sillä, että ohjelman tekemisessä on ollut mukana laaja joukko toimijoita.
– Jo yksistään brändistrategian tekemiseen on osallistunut lähes tuhat ihmistä tavalla tai toisella. Halusimme aidosti keskusteluttaa asioita varmistaaksemme sen, että jokainen pystyy ne allekirjoittamaan. Yhteismarkkinointi on erilaista verrattuna yritysmarkkinointiin. Ketään ei voida pakottaa tekemään näitä asioita, vaan ne täytyy itse omaksua.
Lue lisää Viikkosavon näköislehdestä sivulta 7.
Livetulkkauksessa rytmi löytyy käsistä
Teksti ja kuva: Katja Heikkinen
– Me tavallaan laulamme kappaleet viittomakielelle. Livetulkkauksessa rytmi on käsissä, kertoo Hanna Helanto, joka viittoo keikan Heidi Arffmanin kanssa.
Molemmat opiskelevat Pohjois-Savon opiston viittomakielen ohjaajakoulutuksessa. Idea keikkakokeiluun heräsi, kun koulun kuvaamataidon opettaja ehdotti yhteistyötä konservatoriolaisten kanssa.
Naisten oli helppo innostua ajatuksesta, koska he olivat tehneet opinnäytetyönsä samalla periaatteella viittomalla eri artistien kappaleita musiikkivideoille. Liekeissä!-festivaalin keikassa on puolestaan kyse Jessica Ruotsin opinnäytetyöstä – draamakonsertista, joka käsittelee ihmisen matkaa vaikeuksien kautta voittoon.
Lue lisää Viikkosavon näköislehdestä
sivulta 23.

