Alavan lapsiparkki on avoin kaikille

Elsa, Inka, Elsa, Kasperi ja Aino olivat leikin pyörteissä maanantaina Alavan seurakunnan lapsiparkissa. Kuva: Inka Matilainen

Lapsiparkki toimii joka maanantai.

Kuopiossa Alavan seurakunnan kerhotiloissa kynät suhisevat värityskuvia vasten. Elsa (2), Inka (5), Elsa (3), Kasperi (4) ja Aino (4) ovat tulleet pariksi tunniksi hoitoon seurakunnan Lapsiparkkiin. Toista vuotta toimiva Lapsiparkki on kaikille avoin ja sitä vetävät seurakunnan lastenohjaajat Raija Pesonen ja Tuija Turunen.

Pesonen ja Turunen kertovat, että Lapsiparkkia tarjoaa joka maanantai kello 13.30–16 satunnaisen hoitopaikan 2,5 tunniksi. Ajatuksena on, että lapsiparkkia voi hyödyntää esimerkiksi omien asioiden hoidon ajaksi. Lapsiparkin ohjelma koostuu vapaasta leikistä, askartelusta, piirtämisestä, laululeikeistä ja liikkumisesta. Ohjelma vaihtelee viikoittain.
– Parkki on tarkoitettu alle kouluikäisille, mutta yli 2-vuotiaille lapsille. Parkkiin otetaan kerrallaan noin 10 lasta, joista enintään kolme voi olla 2-vuotiaita. Enimmillään meillä on tähän mennessä ollut yhdeksän lasta. Keskimääräinen lapsimäärä on 3–5.
Jokaiseen parkkiin täytyy ilmoittautua ennakkoon puhelimella tai tekstiviestillä ja ensimmäisellä kerralla vanhempi täyttää lapsesta perustietolomakkeen. Kipeänä parkkiin ei saa tulla, ja peruutusten toivotaan tehtävän vähintään 3 tuntia ennen parkin alkua, jotta voidaan tarjota paikka jonossa olevalle.
– Ja vaikka tämä tosiaan onkin Alavan seurakunnalla, on toiminta avointa kaikille. Meillä on ollut lapsia niin tästä läheltä kuin vaikkapa Leväseltäkin.

Parkissa ei myöskään kysellä, mitä asioita vanhempi hoitaa sillä välin kun lapsi on hoidossa. Pesonen ja Turunen sanovat, että moni hoitaa ihan arjen käytännön asioita tai sitten ottaa puhtaasti aikaa itselleen.
– Osa käy rauhassa kaupassa tai lääkärissä tai hoitaa muita asioita. Tämä on monelle hyvin tärkeä toiminta.

Lapsiperheille tukea tarjoaa myös Pelastusarmeija, joka tiedotti pari viikkoa sitten, kuinka se aloittaa perhetyön Kuopiossa. Ensimmäinen työmuoto on nimeltään Lepohetki, jossa slummisisarhengessä annetaan lepohetki sitä kaipaavalle äidille tai isälle. Lepohetkiä järjestetään maalis-toukokuussa ja niihin etsitään parhaillaan kohdeperheitä.

Lisätietoa Alavan seurakunnan lapsiparkista ja Pelastusarmeijan lepohetkestä saa seurakunnan ja Pelastusarmeijan nettisivuilta.