Älytöntä ikärasismia

Vuosikymmeniä jatkuneen radiourani aikana olen törmännyt useasti ikärasismiin, nimenomaan musiikkiin liittyen. Kun tutkimus kertoo +60-vuotiaiden osuuden kuuntelussa kasvaneen, monissa radioissa painetaan paniikkinappulaa. Soittolistoja viilataan panemalla naftaliiniin franksinatrat, beatlesit ja dannyt puhumattakaan veikkolaveista. Paimenkirjeistä voi tulkita suoranaisen käskyn päästä ”eläkeläisistä” eroon.

Käsittämätöntä on kaikkitietävien ja suurten levy-yhtiöiden talutusnuorassa kulkevien musiikkipäälliköiden sekä -konsulttien halveksuva suhtautuminen ikääntyneisiin radionkuuntelijoihin. Ei tiedosteta tosiasiaa, että suuri osa tämän päivän seniorikansalaisista kuuluu ensimmäisiin pop- ja rock-sukupolviin. Ei myöskään tajuta, että kyseiseltä ikäryhmältä löytyy nuorisokulttuurin murroksen ja musiikilla kapinoinnin aikoinaan itse eläneenä suvaitsevaisuutta myös uutta musiikkia kohtaan. Silti edelleenkin ylläpidetään mielikuvaa toriukoista ja mökinmummoista, joihin ei kannata kohderyhmänä panostaa.

Nykyiset seitsemänkymppiset ja iäkkäämmätkin ovat kuitenkin aktiiviväestöä, joka käyttää entistä enemmän rahaa hyvinvointiin, matkusteluun, ravintoloissa syömiseen ja muuhun elämykselliseen kuluttamiseen. Syrjivä ilmiö on valitettavan tuttu monessa muussakin asiayhteydessä eikä vain radiomaailmassa. Siitäkin huolimatta, että ikääntyneiden osuus väestörakenteessa kasvaa koko ajan.
Ernest Hemingway sanoi menneisyyden olevan yhtä kuollut kuin särkynyt äänilevy. Kaikki vanhat levyt eivät ole kuitenkaan särkyneet. Miksi menneisyys ei saisi soida? Kuuntelijoita on edelleen elossa.

Levyistä puheenollen onnitelkaamme kaupunkimme yhtä suurta poikaa. Puoli vuosisataa yhtäjaksoisesti päätoimisena tiskijukkana touhunnut Kari ”Nite” Niiranen täyttää marraskuun lopulla 70 vuotta. Jos katsoitte lauantaina televisiosta Sakari Saksan hienon Danny-elokuvan, ymmärrätte Niten ansiot populaarikulttuurimme historiassa. Täydestä syystä Nite palkittiin jo vuosia sitten kaupungin hopeisella kunniamerkillä Kuopion tunnetuksi tekemisestä. Ja mikä parasta, levyt pyörivät edelleen.

Kirjoittaja on kuopiolainen radiotoimittaja ja tietokirjailija.