Arvio: Kuopiosta haussa uusia ääniharavoita

Savon Sanomat julkaisi tiistaina Tietoykkösen kannatusarvion, joka näyttää vaalien suuntaa Pohjois-Savossa. Sen mukaan keskusta saisi 4, SDP 4, perussuomalaiset 2, kokoomus 2, vihreät 1 ja kristillisdemokraatit 1 paikan. Kuva: Ismo Vornanen

Nouseeko pitkästä aikaa joku kuopiolaisista eduskuntavaaleissa ääniharavaksi?

Savo-Karjalan vaalipiirin puolueille tehdyn soittokierroksen perusteella poliittiset ryhmät unelmoivat yhteensä 21 paikasta. Kun vaalipiirissä on jaossa vain 15 paikkaa, monissa piiritoimistoissa vallitsee vaali-iltana apeat tunnelmat. Viikkosavo kysyi paikkatavoitetta vaalipiirin suurimmilta eduskuntapuolueilta. Keskustan tavoite on 6, demareiden 4, kokoomuksen 3, perussuomalaisten 3, vasemmiston 2, kristillisdemokraattien 2 ja sinisten 1 paikkaa.

Vaalit tuovat myös henkilötasolla isoja muutoksia. Näissä vaaleissahan ei ole enää mukana keskustan kuopiolainen Markku Rossi, pielaveteläinen Elsi Katainen ja iisalmelainen Seppo Kääriäinen, joista jokainen keräsi pelkästään Kuopiosta reilut 2000 ääntä. Kun kiuruvetistä Hannakaisa Heikkistä pidetään melko varmana kansanedustajana, Kuopion seudulla keskustan kansanedustajan paikasta kilvoittelevat viime vaalien äänimäärien perusteella vahvimmin Siilinjärven Sallamaarit Markkanen ja Kuopion Antti Kivelä. Loput paikat jäänevät Pohjois-Karjalan puolelle.

Kuopiossa on haussa ääniharavan paikka useamassa puolueessa. Viimeisen virallisen kannatusmittauksen eli vuoden 2017 kuntavaalien perusteella Kivelä on 733 äänellä Kuopion keskustan kärkiehdokas. Keskustan ehdokkaista kuopiolaisen Vesa Linnanmäen pitänee vielä odottaa vuoroaan, vaikka hän kokosi kuntavaaleissa mukavat 524 ääntä. Demareissa Tuula Väätäistä äänesti kuntatasolla 903 henkilöä. Demareilla on kuitenkin kovia ehdokkaita Kuopion ulkopuolella, joten Kuopio saattaisi jäädä ilman demariedustajaa, ellei Tiina Kaartinen yllätä. Kuntavaaleissa Kaartinen jäi 483 ääneen.

Kuntavaaleissa kokoomuksen ehdokkaista Marko Kilpi veti ensikertalaisena 749, istuva kansanedustaja Sari Raassina 532 ja Pekka Niiranen 515 ääntä. Poliittisesta kokemattomuudestaan huolimatta Kilven kirjailijan julkisuus saattaa nostaa miehen ääniharavaksi. Vihreiden Harri Auvisella on nyt aito sauma nousta kansanedustajaksi. Kuntavaleissa hän oli Kuopiossa äänikuningas 823 äänellä. Saman puolueen ehdokas Veera Willmanin potti oli 533 ääntä.

Viime kuntavaalien äänikuningatar oli Minna Reijonen 1190 äänellä. Toinen perussuomalaisten Kuopion ehdokas Samuli Voutila sai 421 ääntä. Voutilaa arvostetaan kuitenkin puolueen sisällä, mistä kertoo CV:ssä valtakunnallisen nuorten puheenjohtajan pesti. Vasemmisto on nousussa puheenjohtaja Li Anderssonin raikkaan esiintymisen vuoksi. Monissa vaaleissa marinoitunut Marjaana Mikkonen oli kuntavaaleissa 450 äänellä edellä ensikertalaista Laura Meriluotoa. Meriluoto sai 383 ääntä, mutta hänen terävä asiaosaamisensa näyttää vetoavan puolueen vanhoihin jääriin. Vasemmistonaisia innostaa varmasti se, että Varkauden istuva kansanedustaja Matti Semi pääsi eduskuntaan vuonna 2015 niukalla 2040 äänellä.

Sinisetkin uskovat yhteen paikkaan. Kimmo Kivelä meni valtuustoon 567 äänellä, mutta eduskuntavaaleissa rovasti sai tukea 5145 äänen verran. Jos kuopiolaiset osaisivat keskittää, kristillisten Björn Cederberg olisi lähellä eduskuntapaikkaa. Tämä edellyttää sitä, että Sari Essayah kerää äänet eduskuntavaaleissa, mutta siirtyy myöhemmin EU-parlamenttiin. Cederbergin pitäisi nostaa kannatusta. Edellisissä kuntavaaleissa hän sai 290 ääntä ja vuoden 2015 eduskuntavaaleissa äänimäärä oli vain 388 ääntä, mikä oli kuitenkin toiseksi paras äänimäärä Essayahin jälkeen.

Ennakkoäänestys alkaa

  • Ennakkoäänestys alkaa tänään keskiviikkona 3.4. ja jatkuu 9.4. saakka.
  • Kuopiossa ennakkoäänestyspaikkoina ovat Prisma, Kolmisopen kauppakeskus, Päivärannan kauppakeskus, Matkus, kaupungintalo ja monet kirjastot.
  • Lisäksi kaupunkialueella ennakkoäänestää voi yliopiston Studentia-rakennuksessa, Mäntylän toimintakeskuksessa ja Petosen seurakuntatalolla.