Asunnottomien yötä vietetään ensi viikolla – Kuopion toritapahtumassa muun muassa tuotejakelua

Kuva viime vuoden Asunnottomien yön #Omallekohdalle-nimisestä tapahtumasta, joka keräsi runsaasti väkeä torille. Arkistokuva: Aija Pirinen

Kuopion torilla järjestetään ensi viikolla jälleen Asunnottomien yö -tapahtuma. Keskiviikkona 17.10. kello 17–20 kaikille avoimessa tapahtumassa vietetään iltaa yhdessäolon ja keskustelun merkeissä. Illan aikana pidetään puheita asunnottomuudesta, asumisen tuen tarpeesta ja köyhyydestä.

Tapahtumaa on mukana järjestämässä suuri joukko kuopiolaisia järjestöjä, yrityksiä, yksityishenkilöitä, Kuopion kaupunki ja Niiralan kulma Oy. Tarjolla illan aikana tietoa, ruokaa, tuotejakeluja ja lämpimiä vaatteita tarvitseville. Ohjelmaa tarjoavat myös muusikko Jukka Nissinen, Asio Otus O.B. -rokkibändi ja Kuopion mielenterveyden tuki ry. Illan juontaa Juha Halonen.
– Tapahtumassa puhuvat muun muassa Kuopion vastaava apulaiskaupunginjohtaja Jari Saarinen, Mielenterveyden tuki ry, Niiralan Kulman Päivi Vanninen, Y-Säätiön Maria Ohisalo ja Laura Meriluoto Sirkkulanpuiston toimintayhdistyksestä, kertoo Kaisa Söderlund Sirkkulanpuistolta.

Tapahtumassa on tänä vuonna tarjolla paljon erilaista tuotejakelua tarvitseville. Söderlund kertoo, että jaossa on satoja Partioaitan talvitakkeja, hygieniapakkauksia ja hammashygienituotteita. Sen lisäksi tarjolla on grillimakkaraa ja kasviswokkia tai -paellaa. Illan aikana poltetaan myös asunnottomien tulet.
– Lisäksi tapahtumassa on EHYT:n lapasjakelu, jo toista kertaa. Tarjolla voi olla myös keräykseen saatuja villasukkia, pipoja ja kaulaliinoja. Ylijääneet lahjoitukset EHYT jakaa muun muassa asunnottomien päiväkeskuksiin.

Illan aikana esiintyvä Asio Otus O.B. on vuonna 2005 perustettu rokkibändi, joka soittaa säröistä ja rosoista rokkenrollia suomenkielellä. Orkesterissa soittavat laulajakitaristi Mane, basisti Petri ja rumpali Mika. Bändi soittaa ainoastaan omaa materiaalia, jonka Mane on säveltänyt ja sanoittanut.

YK:n kansainvälistä päivää köyhyyden poistamiseksi vietetään vuosittain 17. lokakuuta Suomessa Asunnottomien yön merkeissä. 17.10. on järjestöillä ja muilla toimijoilla mahdollisuus muistuttaa tarvittavista toimista tuon tavoitteen saavuttamiseksi. Asunnottomien yö -kansalaisliike tukee jokaisen perusoikeutta vakinaiseen asuntoon, omaan kotiin.