Asuntolainojen määrä kasvussa Kuopiossa

Kuopiolaiset ovat maltillisia asuntolainanottajia verrattuna esimerkiksi pääkaupunkiseutuun.

Tyypillinen ensi-asunnon laina on alle 200 000 euroa.

Kuopiossa on tänä vuonna otettu enemmän asuntolainoja kuin viime vuosina. Myös keskimääräiset lainamäärät ovat hienoisesti kasvaneet ja samalla myös laina-ajat.
Säästöpankki Optian Kuopion konttorinjohtaja Jouni Pekkarinen kertoo, että uusia asuntolainoja on avattu Kuopiossa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
– Konttorin asuntolainakanta on kasvanut tänä vuonna 12 prosenttia. Keskimääräinen asuntolainan koko on noin 120 000 euroa ja keskimääräinen asuntolainan laina-aika on noin 17 vuotta, mutta hyvin usein myös yli 20 vuotta. Laina-ajat ovat pidentyneet jonkin verran.
Luottomyöntöjen määrä ja luottotase on kasvanut myös Danske Bankissa. Yksikönjohtaja Vesapekka Kärnä kertoo, että keskimääräiset lainamäärät ovat kasvaneet ja Kuopiossa tyypillinen ensiasunnon laina jää alle 200 000 euron.
– Seuraaviin (perhe)asuntoihin otettavat lainat ovat usein yli 200 000 euroa. Verrattuna pääkaupunkiseutuun, lainasummat ovat kuitenkin hyvin maltillisia.

Lainojen koko pysynyt samana

Handelsbankenin konttorinjohtaja Simo Sarkkinen kertoo, että koko Suomessa Handelsbankenilta nostettujen asuntolainojen määrä on kasvanut tänä vuonna yli 20 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon nähden.
– Lainasumma on keskimäärin 125 000 euroa. Lainan koko ei ole oleellisesti muuttunut viime vuosina ja on hieman pienempi kuin uusien asuntolainojen keskikoko Suomessa keskimäärin.
S-Pankki Oy:n kehityspäällikkö Päivi Hujanen sanoo, että keskimääräinen asuntolainan euromäärä on Kuopiossa tänä vuonna ollut noin 80 000 euroa.
– Summa liikkuu 80 000–100 000 euron välillä.

Halu panostaa muuhunkin

Pankeista kerrotaan, että nykyisin takaisinmaksu suunnitellaan tyypillisesti 20–25 ajalle. Laina-aika on pysynyt viimeiset suurin piirtein samanlaisena. Todellinen takaisinmaksuaika kuitenkin määräytyy vuosien kuluessa elämäntilanteiden mukaan.
– Kuten esimerkiksi asuntoja vaihdetaan suurempiin tai pienempiin laina-ajan kuluessa ja lainasummat muuttuvat, muistuttaa Kärnä.
Hujanen S-Pankista sanoo, että laina-ajat ovat pidentyneet yleisesti. Hänen mukaansa suunnanmuutokseen ovat vaikuttaneet erityisesti pankkien laajempi mahdollisuus ja linjaus tarjota vapaammin eri mittaisia laina-aikoja sekä asiakkaiden halua panostaa muuhunkin elämään.
– S-Pankki tarjoaa nimettyihin Skanskan BoKlok ja YIT:n Smartti erilliskohteisiin uudistuotannossa maksimissaan 45 vuoden laina-aikaa.

Lyhennysvapaiden käyttö yleistynyt

Lyhennysvapaiden käyttö on yleistynyt, mutta niitä otetaan hyvin vaihtelevasti. Osa asiakkaista ei käytä lyhennysvapaita ollenkaan, osa taas hyvinkin paljon.
– Hyvä on kuitenkin muistaa, että nyt alhaisten korkojen aikana tasaeräisenä otetut lainat lyhenevät hyvin nopeasti ja se pienentää huomattavasti tulevaa koron nousun riskiä. Korot tulevat varmasti nousemaan jossakin vaiheessa, muistuttaa Säästöpankki Optian Kuopion konttorinjohtaja Jouni Pekkarinen.
Lyhennysvapaita otetaan tyypillisesti isojen elämänmuutosten tai hankintojen ajaksi kuten opinto-vapaalle, äitiys- tai vanhempainvapaan ajaksi, remonttien ajaksi, eron tai vakavan sairauden sattuessa kohdalle. Yleisimmin lyhennysvapaan pituus on jotain 3–12 kuukauden väliltä.