Elena on Kuopion ensimmäinen maahanmuuttajavaltuutettu

Uusi valtuutettu Elena Chiksoeva on asunut 17 vuotta Suomessa. Hän muutti 17-vuotiaana Kostamuksesta Suomeen. "Suomi viettää 100-vuotisjuhlia ja minä vietän 17/17 -juhlaa".

Elena Chiksoeva on kokoomuksen ensimmäinen varavaltuutettu. Kolmen lapsen äiti on innostunut päättäjän roolistaan.

Tahko Toursin toimitusjohtaja Elena Chiksoeva (34) lienee kautta aikain ensimmäinen maahanmuuttajavaltuutettu Kuopiossa. Tarkalleen ottaen hän on kokoomuksen ensimmäinen varavaltuutettu (202 ääntä) ja kuuluu puolueensa valtuustoryhmään. Isossa ryhmässä on yleensä aina joku poissa, joten hän istunee lähes joka kerta valtuustossa.

Haastatteluhetkellä Chiksoevalla on kokemusta yhden valtuustoistunnon ja kaupunkirakennelautakunnan kokouksen verran. Kolmen lapsen äiti on innostunut päättäjän roolistaan.

– Ensimmäisessä valtuustossa oli paljon meitä uusia ja innokkaita päättäjiä. Ehkä siksi moni halusi käyttää puheenvuoron ihan kokeilumielessä. Pääsin kokeilemaan heti myös äänestämistä. Yritän varoa, etten puhuisi kokouksissa turhaan. Pitää kunnioittaa toisten rajallista aikaa ja puhua, kun oikeasti on asiaa, pohtii Chiksoeva.

Tuttavallinen tunnelma

Jo ensi hetkestä alkaen Chiksoeva havaitsi, että käytännössä asiat on sovittu ja päätetty jo ennen valtuuston kokousta. Ensimmäinen valtuuston istunto jännitti. Kaupunkirakennelautakunnan kokous oli huomattavasti rennompi kuin valtuuston kokous.

– Lautakunnassa päättäjien välille syntyi tuttavallinen tunnelma, koska kaikki jäsenet istuvat lähekkäin pyöreän pöydän ympärillä. Lautakunnassamme on sopivasti sekä kokemusta että meitä aloittelijoita.

Raassinasta mentori

Puolue on nimennyt Chiksoevan mentoriksi ja perehdyttäjäksi kansanedustaja Sari Raassinan. Kokouslistat Elena aikoo opiskella huolellisesti. Kaupunki kouluttaa valtuutettuja sekä lautakunnan alaisen palvelualueen kysymyksiin että kaupungin talouden tunnuslukuihin.

– Tunneihmisenä minua kiinnostaa myös, millaisia päättäjätyyppejä ja persoonia vaikuttaa Kuopion politiikassa.

Passiivisuudesta ei pidä palkita

Chiksoeva on saanut palautetta, että häntä ovat äänestäneet myös kantasuomalaiset. Hän aikoo ajaa niin Kuopion yleisiä asioita kuin myös joitain maahanmuuttajien erityiskysymyksiä.

– Erityisesti tunnen mielenkiintoa lapsiperheasioihin ja harrastustoiminnan kehittämiseen. Jos lapsista tulee sohvaperunoita, ei heistä kasva silloin terveitä aikuisiakaan. Venäjän kielen asema haluaisin vahvistaa kouluissa sekä maahanmuuttajien työllistymistä. Yhteiskunnan ei pidä palkita passiivisuudesta.

Ulkomaalaistaustaisena hän ihmettelee joskus sitä, miksi opettajat ja vanhemmat eivät laita Suomessa tiukempia rajoja kasvaville lapsille.

– Näyttää siltä kuin opettajilla ei olisi keinoja silloin, kun nuoret käyttäytyvät huonosti. Lasten on opittava kunnioittamaan toisiaan ja myös aikuisia.

Kuopiossa noin 3 000 ulkomaalaista

  • Vuoden 2016 lopulla Kuopion väestöstä ulkomaan kansalaisia oli noin 3000 eli 2,5 % koko väestöstä.
  • Vuoden 2016 aikana ulkomaan kansalaisten määrä kasvoi 200 hengellä eli noin 7,5 %.
  • Suurin ulkomaan kansalaisten ryhmä ovat venäläiset, joita asui Kuopiossa vajaat 700 henkeä. Seuraavaksi eniten oli virolaisia ja myanmarilaisia.
  • Kuopion väestöstä 4260 henkilöä puhui äidinkielenään muuta kuin suomen, ruotsin tai saamen kieltä.
  • Lähde: Tilastokeskus