En ole pahoillani

Liekö sattunut vain omalle kohdalle, mutta tuntuu, että suomen kielessä on sana, jonka käyttöä on mielestäni viime aikoina säästelty. Sanathan tunnetusti kuluvat käytössä ja toiset sanat nopeammin kuin toiset. Sana jota ei missään nimessä kannata viljellä liian kanssa ei suinkaan ole v*ttu vaan tietenkin: anteeksi.

Kyseessä on niin voimakas suomen kielen sana, että sen käyttöä kannattaa harkita tarkasti. Erityisesti sen käyttöä kannattaa välttää silloin, kun on itse tehnyt virheen tai loukannut toista. Pari vinkkiä, milloin anteeksi ei todellakaan kannata pyytää.

Esimerkki asiakaspalvelijoille: Asiakas palauttaa tiskille huoltoasemaltasi tilaamansa ruoan takaisin, koska on löytänyt siitä kaksi hiusta. Tuijota asiakasta sanomatta mitään, sillä ethän sinä annosta tehnyt, tai teit, mutta mitä tuohon nyt voi sanoa ja ei nyt ainakaan anteeksi. Anna asiakkaan lähteä ja jatka hommiasi ihan normaalisti. Olet kuitenkin vain töissä siellä huoltoasemalla. Ei ole sinun tehtäväsi pahoitella.

Esimerkki kaikkiin ihmissuhteisiin: Loukkaa toista. Kun hän on loukkaantunut, odota, että se menee ohi ja elämä jatkuu taas normaalisti. Älä pyydä anteeksi, koska toinenkaan ei ole virheetön. Anteeksipyyntö paljastaa heikkoutesi ja sen, että haluat korjata asiat. Jos on ihan pakko myöntyä niin pelkkä sori riittää vallan hyvin.
Esimerkki poliitikoille ja julkkiksille: Sano tai tee jotain, joka loukkaa yleisesti hyvin monia ihmisiä. Odota, että ihmiset pahoittavat mielensä. Pyydä anteeksi mielipahaa, mutta älä tekoasi tai sanojasi. Älä ole tosissasi, sillä ei ole sinun vikasi, että ihmiset loukkaantuvat kaikesta ja muistuta sananvapaudesta sekä siitä, kuinka sinutkin lynkattiin somessa.

Kirjoittaja on toimittaja.