Ensimmäisenä maailmassa!

Suomi mainittu. Torilla tavataan. Näinhän meillä on tapana reagoida, kun Suomi mainitaan maailmalla.
Naisten äänioikeus on asia, jonka yhteydessä Suomi usein mainitaan. Yleisesti tiedetään, että Uusi Seelanti antoi naisille äänioikeuden vuonna 1893. Australiassa annettiin valkoisille naisille rajattu äänioikeus ja vaalikelpoisuus vuonna 1902. Ja sitten tulikin jo Suomi hyvänä kolmosena.
Aivan liian usein jää unholaan se, että vuonna 1906 meillä sallittiin ensimmäisenä maailmassa äänioikeuden lisäksi myös naisten asettuminen ehdolle. Uuden Seelannin malli oli vain puolinaista. Mitä tasa-arvoa se on, että naisille sallitaan oikeus äänestää ainoastaan miehiä?
Ei riitä, että saa äänestää, pitää myös saada asettua ehdolle. Tasa-arvon kannalta Suomi olikin uranuurtaja. Meillä naisille (ja miehille) sallittiin mahdollisuus äänestää eduskuntaan myös naisia. Vuonna 1907 eduskunnassa olikin 19 naista! Ensimmäisenä maailmassa.
Ja nyt sinne torille…
Tässä meillä on asia, jota on syytä vaalia sekä kansallisesti että paikallisesti. Kansallisesti siksi, että suomalainen tasa-arvo ja naisten nostaminen miesten rinnalle vaikuttamaan yhdenvertaisina valtiollisiin asioihin ovat globaalisti merkittäviä. Niissä maissa, missä naisten oikeudet ovat hyvällä tolalla, on elintaso ja elämisen laatu – hyvä elämä – myös hyvällä tasolla. Saudi Arabiassakin naiset saavat sentään jo ajaa autoa.
Paikallisesti tasa-arvoa on syytä vaalia vielä innokkaammin, sillä tämä on leimallisesti kuopiolainen hengen tuote. Jo vuoden 1897 säätyvaltiopäivillä kolme kuopiolaistaustaista miestä esitti naisille äänioikeutta. Lopullisesti hanke toteutui vasta vuonna 1906, jolloin osa aloitteen tehneistä oli yhä edustajana.
Kuopiossa näitä miehiä oli naisasiaan ja tasa-arvoon perehdyttänyt Minna Canth. Olivatpa herrat tasa-arvon nimissä jopa Kuopion Naisyhdistyksen jäseniä.
Niin, että kun matkustelette maailmalla ja tulee puhe Suomen kaikkien aikojen parhaasta vientituotteesta – ei, se ei ole Nokia vaan demokratia ja tasa-arvo; Minna ja Kanttilan henki. Suomi on antanut Euroopalle ja maailmalle tasa-arvon. Suomi on tasa-arvon kotimaa. Kuopio ja Minna Canthin koti Kanttila puolestaan sen päämaja.

Kirjoittaja on maailmanmenoa seuraava eläkeläinen.