Ethän ota luonnonvaraista eläintä hoitoon turhaan

Oravanpojat eivät osaa pesästä lähdettyään pelätä, vaan saattavat jopa hakeutua ihmisen seuraan. Niitä ei kuitenkaan saa ottaa lemmikiksi tai alkaa paijata.

Savon alueella toimii nykyisin vapaaehtoisia eläintenhoitajia, jotka auttavat luonnonvaraisten eläinten kanssa. Heihin voi ottaa yhteyttä, jos törmää apua tarvitsevaan eläimeen.

Kesällä moni luonnossa liikkuja saattaa törmätä paikallaan kyhjöttävään kaninpoikaseen tai pesästä pudonneelta näyttävään linnunpoikaan. Välillä on hankalaa tunnistaa, onko poikanen avun tarpeessa vai ainoastaan lähtenyt juuri ensimmäiselle itsenäiselle retkelleen. Loukkaantuneet eläimet voivat tarvita ihmisen apua, ja lain mukaan eläintä on autettava, mutta vastuutahoa ei ole määritelty tarkemmin.

– Luonnonvaraisten eläinten hoidossa on Suomessa puutteita. Loukkaantuneiden luonnonvaraisten eläinten hoito on lähes kokonaan vapaaehtoisten varassa, kertoo Savon alueen vapaaehtoinen eläintenhoitaja Anne Moilanen.

Älä puutu
turhaan

Moilanen sanoo, että on hankalaa antaa yksiselitteistä vastausta siihen, milloin eläin on avun tarpeessa. Kuitenkin, jos eläin ei käyttäydy lajityypillisesti, eikä esimerkiksi puolustaudu tai lähde karkuun ihmisen lähestyessä, voi olla syytä tarkkailla, onko eläin kunnossa.

– Jos on nähnyt tilanteen, jossa poikasten emo esimerkiksi loukkaantuu tai kuolee, poikaset ovat yleensä avun tarpeessa.

Moilanen sanoo, että muulloin tilanteen arviointi yleensä vaatii hetken tarkkailua, jotta näkee pärjääkö eläin omillaan.

– Linnunpoikaset voivat monesti näyttää siltä, että ne ovat ihan hukassa ja avuttomia. Emo yleensä kuitenkin ruokkii niitä maahan, joten ne eivät välttämättä ole avun tarpeessa.

Mikäli linnunpoikanen on hyvin vaarallisella paikalla, kuten keskellä parkkipaikkaa, voi sitä varovaisesti yrittää sysiä syrjään. Periaate kuitenkin on, että luonnon tapahtumiin kannattaa puuttua niin vähän kuin mahdollista.

– Jäniksenpoikasille on tyypillistä, että ne kököttävät paikallaan, mikä voi äkkiä näyttää siltä, että ne olisivat loukkaantuneet. Esimerkiksi jäniksiä ei tule hoitaa turhaan, sillä on erittäin suuri riski, että emo hylkää poikasen, mikäli siinä on ihmisen tuoksu. Oravanpojat eivät osaa pesästä lähdettyään pelätä, vaan saattavat jopa hakeutua ihmisen seuraan. Niitä ei kuitenkaan saa ottaa lemmikiksi tai alkaa paijata.

Kysy apua
hoitajilta

Savon Eläinsuojelu ry on kerännyt yhteen alueella toimivien luonnonvaraisten eläintenhoitajien yhteystietoja helpottaakseen tilanteita, joissa joku törmää apua tarvitsevaan eläimeen.

– Jos apua tarvitsevan eläimen löytää, kannattaa soittaa meille hoitajille ja kysyä apua. Me ohjeistamme, miten eläin saadaan hoitoon, Moilanen sanoo.

Mikäli tilanne on akuutti, voi apua tarvitsevan eläimen ottaa ensin itse talteen.

– Jos esimerkiksi sorsaemo jää auton alle, voi poikaset kerätä tieltä talteen vaikkapa pahvilaatikkoon, ja sitten soittaa meille. Pyrimme pitämään hoitoprosessit mahdollisimman lyhyenä ja tekemään luontoonpalautuksen mahdollisimman pian. Tarvittaessa otamme yhteyttä yhteistyötahoihin.

Tällä hetkellä vapaaehtoiset eläintenhoitajat hoitavat eläimiä kotonaan, kuten autotalliin rakennetuissa tiloissa. Pääosin he tekevät pieniä hoitotoimenpiteitä, kuten antavat antibioottia. Isompia operaatioita vapaaehtoiset eivät tee.

– Mikäli eläin on todella vakavasti loukkaantunut, tulee se viedä suoraan kunnalliseen eläinlääkäriin. Kunta maksaa eläimen lopetuksen, se ei jää auttajan maksettavaksi.

Puhelinneuvontaa annettu usein

Moilanen sanoo, että apua tarvitsevasta pieneläimestä ei kannata soittaa poliisille, vaan suoraan eläintenhoitajille.

– Poliisilla on muutakin tekemistä kuin auttaa linnunpoikasia, eikä sellaisen takia kannata ruuhkauttaa hätänumeroa. Toki jos kyseessä on iso eläin, kuten hirvi, on asia eri.

Moilanen on nyt antanut puhelinneuvontaa useita kertoja viikossa. Hoidettavia eläimiä on ollut vielä vähän, sillä eläintenhoitajista ei moni tiedä.

– Linnuista ja oravista on soiteltu. Oravanpoikasia kuoli kylmän kevään aikana paljon, varmasti linnunpoikasilla on ollut sama, kun ne eivät osanneet hakeutua lämpimään suojaan.

Kuopion alueen eläinten hoitajat

Jos tapaat loukkaantuneen luonnonvaraisen eläimen tai haluat kysyä toimintaohjeita ota yhteyttä:
Anne Moilanen: 040 514 1651
Satu Heng: 044 240 2847
Savon Eläinsuojelu ry (tiedustelut): 046 966 1680