Havaintoja sairaalasta

Ärhäkkä ruusu iski jalkaani. Taudin nimi on romanttinen, mutta se on kaikkea muuta. Sen häätö ei onnistunut kerralla, vaan jouduin etsimään apua sairaalan tiputushoidosta.
Elämykset alkoivat KYSin päivystyspoliklinikalta. Siellä vierähti useita tunteja ja viereisillä sermintakaisilla vuoteilla oli erilaisia vaivoja potevia potilaita.

Ensimmäinen havainto oli viereisellä paikalla olevan nuoren miehen kielenkäyttö. Hän selosti lääkärille vaivojaan puheellaan, jossa joka toinen sana oli v-alkuinen. Lääkärillä oli täysi työ saada selvää potilaan oireista.

Tuli mieleeni, että pitäisiköhän peruskoulun yläasteen tukiopetukseen lisätä kurssi v-sanan käytöstä siten, että sitä käytetään harvemmin ja siten, että se tehostaisi eikä sotkisi puhujan sanomaa ymmärrettäväksi?

Yöpäivystyksessä ja osastoilla kuului v-sanan tehostamaa huutoa ja komennuksia, kun kaikki ei tapahtunut hetkessä potilaan vaatimusten mukaan. Hoitohenkilökunta sai tehostetusti kuulla kunniansa.

Ymmärrän hyvin, miksi hoitoala ei kiinnosta entiseen malliin, vaan hakeudutaan toisille aloille. Potilasaines näyttää muuttuvan hankalammaksi ja palkkaus sekä työolot eivät ole parhaita mahdollisia. Toivotan heille jaksamista ja kiitos kaikille hoitooni osallistuneille kaikilla hoidon porrastusalueilla. Hoidon porrastus toimi hyvin.

Sairaalassa olon positiivisen puolena on se, että nyt oli aikaa lukea. Tyttäreni toi minulle mm. Antti Eskolan viimeisimmän teoksen, joka koski vanhuutta. Se piti ahmia kerralla loppuun.
Tapasin Eskolan takavuosina Pauli Niemelän juhlaseminaarissa istuessamme samassa kahvipöydässä. Yhteiskuntatieteen metodiopin guru oli myös loistava keskustelija. Uskonnosta ja raamatusta hän julkaisi useita kirjoja. Vanhuutta hän käsitteli filosofisesti ja analysoi hautajaisvirsiä ja niiden käännösten tekijöitä. Kaikkiaan kirja oli mielenkiintoinen muistelu ja pohdiskelu.

Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden maisteri ja eläkkeellä oleva kaupunkisuunnittelija.