Keskustan Hannu Kananen ehdottaa Kuopion ja Siilinjärven kuntaliitosselvitystä

Hannu Kananen esittää kuntaliitosselvitystä pohjoisnaapurin kanssa. Kannattaako Siilinjärven investoida miljoonia uuteen kunnantaloon? Kuva: Ismo Vornanen

Keskustan Hannu Kananen: ”Taloushuolien vuoksi Kuopion ja Siilinjärven kannattaisi selvittää kuntien yhdistymisen edut.”

Kuopio ja Siilinjärvi ovat ajautuneet taloudellisiin haasteisiin. Lisäksi aluekehittämisen konsulttitoimiston mukaan Joensuun seutu ajoi niukasti Kuopion seudun ohi. Jotain on siis pikaisesti tehtävä. Reaalipoliitikkona ja maltillisena päättäjänä tunnettu Kuopion keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Hannu Kananen aikoo tehdä joulukuun alun budjettikokouksessa historiallisen aloitteen. Hän haluaisi käynnistää ensi vuonna palvelualueittain selvityksen naapurikuntien Kuopion ja Siilinjärven yhdistymisen taloushyödyistä.

Keskustalla on sekä Kuopion että Siilinjärven suurin valtuustoryhmä, mikä lisää Kanasen aloitteen painoarvoa. Hän toivoo, että Kuopion ja Siilinjärven kaikki poliittiset puolueet kävisivät selvityksestä vakavan keskustelun.
– Selvitys pitäisi tehdä yhdenvertaisessa ja luottamuksellisessa hengessä. Ensin viranhaltijoiden pitäisi koota talousfaktoja, mitä vaikutuksia seuraisi siitä, jos Kuopio ja Siilinjärvi kasvaisivat yhteen sen sijaan, että Kuopio kasvaa väkisin etelään. Selvitys olisi enemmän prosessi kuin aikataulutettu ohjelma, pohtii Kananen.

Kananen tietää varsin hyvin, että asia on hyvin arka Siilinjärven päättäjien piirissä. Hän on käynyt alustavia keskusteluja Siilinjärven keskustan edustajien kanssa.
– Yhdistymisselvityksessä ei ole odotettavissa mitään pikavoittoja. Mahdolliset taloushyödyt tulevat kunnille vuosien kuluessa. Vesihuollossahan Kuopio ja Siilinjärvi ovat jo yhdistäneet voimansa. Siilinjärven uusi kunnantalo voisi olla yksi säästökohde, mutta tarkastelussa pitää ottaa huomioon koko yhteinen kuntarakenne sekä investointitarpeet.

Yhdistymisen hyötyjä voitaisiin tutkia joukkoliikenteessä, tonttipolitiikassa sekä sosiaali- ja terveys- että koulutuspalveluissa.
– Jos kunnat kasvaisivat yhteen, kaikki palvelut pitäisi purkaa osiin kerrostalojen ja omakotitalojen tonttipolitiikasta sekä tieväylien hoidosta lähtien.
Selvityksessä virkamiesten olisi osoitettava yhdistymisen hyödyt asukkaille siten, että kaikki sen ymmärtäisivät rajan molemmin puolin.

Viikkosavo kysyi, miten Siilinjärven suurimpien valtuustoryhmien puheenjohtajat kokevat Kanasen aloitteen. Keskustan Heikki Konttinen oli kuullut aloitteesta ja kutsui sitä koepalloksi. Hän arveli, että Siilinjärvellä enemmistö suhtautuu aloitteeseen epäilevästi.
– Sittenpähän nähdään, onko liitoshanke edelleen tabu vai realismia. Eihän se rajakyltti pyhä ole ja kyllä palveluita voidaan suunnitella yhdessä, vaikka itse koen liitoksen vielä aika kaukaisena asiana. On niitäkin siilinjärveläisiä, jotka suhtautuisivat selvitykseen myötämielisesti. Joka tapauksessa kuntarakenteen tiivistäminen on hidas prosessi ja valtakunnallinen sote-ratkaisu vaikuttaa asiaan.

Kokoomuksen Kari Ojala on tyytyväinen, jos selvitys käynnistyisi, olipa lopputuloksena kuntaliitos tai uusien yhteistyömuotojen kehittäminen.
– Siilinjärven huoltosuhde pahenee Suomen ennätystahtia ja samalla verotulot laskevat. Kunnan talous ei oikene tilapäisillä leikkauksilla, yt-neuvotteluilla tai verojen korotuksilla. Siilinjärveläiset pelkäävät turhaan. Palvelut voisivat täällä vain parantua. Siilinjärveläisethän ovat risteysasemalla, jonne voitaisiin keskittää palveluita, joita käyttäisivät Maaningan, Riistaveden ja Nilsiän asukkaat ohikulkumatkoillaan.
Pirjo Niemitz (sd.) ei kommentoi mitään, ennen kuin keskustelee asiasta ryhmän kanssa.

Kommentti: Kananen tekee historiaa

Ismo Vornanen

Kaikki kuopiolaispuolueet ovat kannattaneet hiljaisessa mielessään liitosta Siilinjärven kanssa. Nyt tuli keskusta kaapista ulos. Siilinjärvellä tukea on tullut vain kokoomukselta. Keskustalaisen Hannu Kanasen aloite on historiallinen. Maltillinen Kananen on Kuopion valtuuston paras rauhanrakentaja Siilin keskustalaisessa dynastiassa. Kananen on itsekin liitoskunta Riistaveden kansalainen.
Siilinjärvi on pulassa. Väki naapurissa ikääntyy, huoltosuhde romahtaa ja veroprosentti on jo puolitoista pykälää korkeampi kuin Kuopiossa. Kuopion seutu on pudonnut valtakunnallisissa ranking-listoissa. Tilanne voi äityä Siilinjärvellä niin pahaksi, ettei kunta tulevaisuudessa kelpaa Kuopiolle.
Nyt on aika selvittää, kannattaako naapurusten kasvaa nauhakaupungiksi.