Kesäleirillä riittää tekemistä

Luovis-leirillä maalattiin, mikä teki 12-vuotiaan taiteilija Hertta Ijäksen iloiseksi. Kuvat: Elias Jurvanen

Viikkosavo vieraili Kuopiossa järjestetyillä leireillä kysymässä nuorten fiiliksiä.

Viikkosavo vieraili alkukesästä Pohjois-Savon Opistolla kahdella nuorten kesäleireillä kysyen nuorilta, kuinka leirit ovat sujuneet ja mikä on ollut parasta.

Kuopion nuorisopalveluiden järjestämässä Luovis-leirissä 11–15 -vuotiaat nuoret pääsivät perinteisen leirielämän lisäksi ilmaisemaan itseään erilaisin keinoin. Viisi päivää kestäneen leirin aikana nuoret maalasivat, askartelivat ja harjoittivat erilaisia kehollisen ilmaisun muotoja, kuten draamaa ja näytelmiä.
Kuopion kaupungin nuorisonohjaaja Henna-Riina Heikura kehui leiriä onnistuneeksi.
– Leiri on mennyt hyvin, sää on ollut meitä suosinut ja nuoret ovat olleet luovia ja innostuneita. He ovat myös vaikuttaneet aktiivisesti leirin ohjelman sisältöön ehdottamalla erilaisia pelejä ja aktiviteetteja.
Myös nuoret antoivat kiitosta toteutuksesta. 12-vuotias Hertta Ijäs piti varsinkin leireillä pidetystä peleistä.
– Hauskaa on ollut. Ollaan tehty näytelmää ja maalattu. Parasta leirissä on ollut, kun ollaan pelattu Ihmissutta, kertoo Ijäs.
Kyseisessä pelissä tarkoituksena on taktisesti käyttää omaa luovuuttaan ja puheenlahjojaan muiden pelaajien hämäämiseksi.

ENSIMMÄISTÄ kertaa järjestetyllä Digivärkkäilyleirillä otettiin uudenlaisia aktiviteetteja käyttöön. Koodaaminen, digipelaaminen, tietokoneiden kasaaminen ja purkaminen, sekä robottien rakentaminen ja niiden ohjelmoiminen tulivat nuorille tutuiksi kolmen päivän leirin aikana. Nuorisonohjaaja Kimmo Pölkki kertoi, kuinka leiriä suunnitellessa pyrittiin ottamaan huomioon nuorten digiosaamisen mahdolliset erilaiset lähtökohdat ja kuinka toiminta saadaan mahdollisimman helposti lähestyttäväksi. Nuoria Pölkki luonnehti energisiksi ja kuvaili heidän osaamistaan hyväksi.
– Leirit täyttyvät yleensä jo valmiiksi toiminnan harrastelijoista, esimerkiksi leirillä kasatut mBot-robotit olivat suurimmalle osalle nuorista jo tuttuja, tuumaa Pölkki.

MYÖS leiriläiset Ilmari Repo ja Casper Sottinen kertovat viihtyneensä leirillä. Perinteisen uimisen ja saunomisen lisäksi pojat kehuivat VR-, eli virtuaalilasien kokeilua leirillä. Pojat pitivät myös hyödyllisenä taitona tietokoneiden rakentamista ja purkamista, varsinkin omaa konetta hankittaessa.
– Tulisimme!, vastasivat pojat ilolla yhteen ääneen kysyessämme, tulisivatko he ensi vuonna uudestaan.
Muita tulevia kesällä täyteen varattuja leirejä on muun muassa 31.7.–3.8. järjestettävä Summer G4mes -leiri, missä nuoret pääsevät yhdessä pelaamaan tietokonepelejä ja harrastavat samalla muun muassa jousiammuntaa. Toinen nuorille suunnattu tapahtuma on 5.–7.7. järjestettävä on Wekkulileiri, mikä on mainio ensikosketus lapsille leirielämästä. Perinteisen leiritoiminnan lisäksi Wekkulileirillä tutustutaan erilaisiin peleihin, askarteluun, pulmiin ja metsässä liikkumiseen.