Kiitos jälleen, Jorma!

Tanssin superviikko Kuopio Tanssii ja Soi on jälleen saatu päätökseen. Tänä vuonna kävin katsomassa yhden pääesityksistä, viikon avanneen Les Ballets Jazz de Montreal -ryhmän Dance Me -teoksen. Olin myyty aivan ensisekunneista alkaen. Uskallan sanoa, että en ole ehkä ikinä ennen vaikuttunut mistään teoksesta niin paljon. Olen nähnyt monia ällistyttävän hyviä tanssiesityksiä, mutta jotenkin tämän teoksen jälkeen olin vain ihan huuli pyöreänä. Ei ole sanoja.

Mietin jo esityksen aikana, että apua, minun täytyy yrittää kirjoittaa tästä jotain. Kävin kaikki tietämäni ylisanat läpi, mutta nekään eivät tunnu tekevän oikeutta teokselle. On äärettömän hankalaa yrittää kuvata sanoin jotain niin upean sulavaa, tarkkaa ja taidokasta. Yksikin kappale oli sellainen, jossa miestanssija kannatteli naistanssijaa koko kappaleen ajan. Nainen tanssi käsittämättömän upeasti miehen vartalon ympärillä.

Teos oli kokonaisuus, joka koostui tanssijoiden lisäksi muun muassa valoilla ja varjoilla leikittelystä, pienestä rekvisiitasta kuten kirjoituskoneista, projisoinneista ja toki Cohenin runoista ja lauluista. Muutama kappale laulettiin ihan livenä.

Ihailen aina sitä, miten sulavalta ja rauhalliselta vaativa ja raskas suoritus saadaan näyttämään. Se on kiistämätöntä ammattitaitoa ja taidetta. Joku ehkä ajattelee näitä lukiessaan, että kylläpä toimittaja jaksaa jorista yhdestä tanssista. Mutta jos ei ole ikinä nähnyt vastaavaa esitystä, voikin olla hankala käsittää, miten vaikuttava, koskettava, hurmioiva ja unohtumaton kokemus sellainen taideteos voi olla.

Kirjoittaja on toimittaja.