Kirjastolta voi lainata nyt myös kitaroita

Pääkirjastolla on nyt kolme klassista kitaraa. Kitaroiden laina-aika on neljä viikkoa ja niiden mukaan saa pehmustetun kantopussin ja viritysmittarin. Musiikkiosastolta löytyy myös soiton-oppaita. Kuva Marjo Lämsä

Pääkirjaston musiikkiosastolta löytyy nyt kolme Yamaha C40A klassista kitaraa.

Pääkirjaston musiikkiosastolle on hankittu kolme lainattavaa kitaraa. Kirjastotoimenjohtaja Päivi Savinainen kertoo, että soitinlainaus on ollut hyvin suosittua ja suuren kysynnän vuoksi soitinvalikoimaa laajennettiin myös kitaroihin. Pääkirjaston musiikkiosastolta löytyy nyt kolme Yamaha C40A klassista kitaraa. Entuudestaan pääkirjastolta on voinut lainata ukuleleja, guitaleleja ja bongorummut.
– Laina-aika näillä soittimilla ei ole pitkä, mutta ajatuksena onkin, että niillä pääsee kokeilemaan soittamista. Mukana kitarapaketissa tulee kantopussi ja viritysmittari. Soitonoppaat saa myös samalla, jos haluaa. Lisäksi musiikinkuunteluhuoneessa on kaksi klassista kitaraa ja digitaalipiano, jotka ovat asiakkaiden käytettävissä kirjastolla.

Ideana päästä kokeilemaan

Savinainen sanoo, että soittimien lainauksessa on sama idea kuin liikuntavälineissä. Ne on tarkoitettu tutustumista ja kokeilua varten. Tällä hetkellä pääkirjastolta voi lainata esimerkiksi kahvakuulia, pilatesrullia ja painolautoja.
– Jos aloittaa jonkin harrastuksen niin omat välineet on hankittava, mutta näiden idea on, että pääsee kokeilemaan. Aika paljon on tullut palautetta, että esimerkiksi oma soittoharrastus on alkanut kun on lainannut kirjastolta soittimen. Olen kuullut myös mutkan kautta, että joku opiskelija olisi purkanut opiskelustressiä soittamalla välillä ukulelea.
Kirjastotoimenjohtaja sanoo, että uusia hankintoja tehdään aina tilanteen, kysynnän ja resurssien mukaan. Hän muistuttaa, että kirjaston oheistoimintojen on aina liityttävä aineistoon.
– Kirjaston päätehtävä on kuitenkin edelleen lukemisen edistäminen.