sunnuntai 21.7.2019 Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne, Joanna

Kolumnit

Piinaavat pyhät alkavat olla takana. Joulu on ilonjuhla, mutta monella kanssakulkijalla painaa yksinäisyys, suuret odotukset, suorituspaineet tai köyhyys. Sama koskee kesälomia, jolloin elokuussa on piikki avioeroille.... Lue lisää

Tämän lehden ensimmäisessä jutussa muistellaan, millainen vuosi 2018 on ollut Kuopiossa. Viikkosavo on uutisoinut kaupungin asioista joka ikinen viikko tänäkin vuonna. Tämä lehti on siis Viikkosavon... Lue lisää

Suhteeni joulupukkiin on vähintäänkin ristiriitainen. Lapsuusvuosina laskin tarkkaan montako yötä on pukin tuloon, ja mitä lähempänä joulunaatto oli, sitä suurempi oli pienen pojan tuntema ahdistus. Pahimmillaan... Lue lisää

Tätä tekstiä lukee parhaillaan useampikin henkilö, jolla tulevan joulun lahjaostokset on täysin tekemättä. Osa heistä kuuluu siihen ihmisryhmään, joka ryntää hätäpäissään kauppaan päivää ennen aattoa. Osa... Lue lisää

Merja Minkkinen kyseenalaistaa Potilaan lääkärilehdessä näkemyksen siitä, että elintavat määrittäisivät muun muassa työuupumukseen sairastumista. Aiheellisesti kirjoittaja nostaa esille moninaiset syyt ongelmien taustalla. Tästä sain aasinsillan riittävyyden... Lue lisää

Savolainen ja kuopiolainen urheiluelämä kulkevat tällä hetkellä melkoista vuoristorataa. KalPa nappaa hienon voiton Turun Palloseurasta ja seuraavana päivänä kärsii roiman tappion Rauman Lukolle, johdettuaan ensimmäisen erän... Lue lisää

Aamu. Herätyskello. Ei perkeles, nyt jo? Mikä maa, mikä valuutta? Unta alla korkeintaan pari tuntia ja taas olisi mentävä. Eikä. Onneksi järki voittaa. Kyllä ne ukot... Lue lisää

Loppuvuoden juhlien aika alkaa minulla tänään. Tänään vietetään veljeni lakkiaisia, huomenna on itsenäisyyspäivä, kahtena tulevana viikonloppuna pikkujouluja ja niin edelleen. Sitten ollaankin jo joulussa ja uudessavuodessa.... Lue lisää

Mikähän siinä on, kun emme osaa pyytää apua ympärillämme olevilta? Me ihmisethän autamme ja annamme neuvoja mielellämme, vaikka ei pyydettäisikään, mutta monelle niiden vastaanottaminen ontuu. Ite... Lue lisää

Helsingin Sanomat ilmoitti viime viikolla alkavansa julkaista pääkaupunkiseudulla uusia kaupunkilehtiä. HS Espoo, HS Vantaa ja HS Helsinki jaetaan tammikuusta alkaen ilmaisjakeluna kaikkiin pääkaupunkiseudun koteihin. Uusien kaupunkilehtien... Lue lisää