Kriisiapua kuolemaan

Viime viikolla Raaseporissa sattuneessa tasoristeysonnettomuudessa kuoli neljä ihmistä, joista kolme oli varusmiehiä. Varuskunnassa järjestettiin kriisiapua.

Kriisiapu on nykyään mukana useammassa tilanteessa, jossa henkilö on kuollut poikkeuksellisesti. Joissakin tilanteissa kriisiapu tuntuu menevän jo liioittelun puolelle. Heinäkuussa uutisoitiin varusmiehestä, joka Cooperin testin jälkeen tuupertui ja todettiin aivokuolleeksi. Tämänkin tapauksen jälkeen varuskunnassa annettiin kriisiapua. Surullinen tapaus luonnollisesti järkyttää varuskunnassa, mutta vaatiiko siitä selviytyminen tosiaan kriisiapua? Kyse on kuitenkin joukosta, jonka pitäisi olla valmis sotimaan.

Shokeeraavien tapahtumien jälkeen kriisiapu asianosaisille on varmasti paikallaan. Mutta liioiteltu kriisiapu tekee kuolemasta epäluonnollisen ja viestii, että kuolemantapauksista selviytymiseen tarvitaan aina ammattiapua. Joissain tutkimuksissa on todettu, että trauman jälkeen annettu kriisiapu voi joskus jopa pitkittää pahaa oloa (HS 20.4.2013).

Ihmiset halki vuosituhansien ovat selviytyneet läheisten kuolemasta. Ihmisellä on siis surun käsittelyä varten luontaisia selviytymismekanismeja. Siksi surua ei pidä lääketieteellistää. Päinvastoin suomalaisten pitäisi palauttaa luontevampi suhtautumistapa kuolemaan.

Ensi lauantaina vietetään pyhäinpäivää. Silloin kannattaa tehdä kävelyretki hautausmaalle, missä voi omin silmin todeta, että maan uumenissa makaa tuhansia ihmisiä. Ja maaksi meistäkin jokainen muuttuu ajallaan.

Kirjoittaja on päätoimittaja. Twitter: @AijaPirinen