Kuopiolainen pitkäaikaistyötön Virpi: ”Olen välillä joutunut lainaamaan rahaa lapsiltamme”

Virpin perheellä ei ole rahaa matkailla. Perhe käy aika ajoin yhdessä luontopoluilla. Kuvituskuva: Johanna Erjonsalo

Kuopiolaisen Virpin perheessä säästetään kaikesta. Hiukset leikataan itse, salaattia syödään harvoin ja matkoja ei tehdä juuri koskaan.

Kesälomakaudet ovat raskasta aikaa kuopiolaiselle kolmen lapsen äidille Virpille (nimi muutettu). Sosiaalinen media täyttyy tuttujen reissukuvista ja niitä Virpin on välillä kipeä katsella.
Pitkäaikaistyöttömän Virpin perheessä ei kesällä matkustella, eikä tehdä hankintoja. Perheen kesä kuluu kotona, sillä rahaa reissuihin ei ole.
– Kesälomien päätteeksi oppilaita pyydetään kouluissa kertomaan, mitä kaikkea kivaa he ovat lomalla tehneet ja missä kaikkialla matkustaneet. Meidän lapset eivät juuri koskaan pääse lomilla minnekään.
Virpi haluaa kertoa Viikkosavon lukijoille arjestaan vähävaraisena, jotta ihmiset huomioisivat omassa lähipiirissään olevat vähävaraiset ja tarjoaisivat heille apuaan.

Virpi on koko aikuisikänsä ollut työtön. Välillä hänellä on ollut puolen vuoden palkkatukijaksoja ja työkokeiluja, mutta niistä mikään ei ole johtanut oikeaan palkkatyöhön. Selkäkipujen ja masennuksen vuoksi hän on ollut pitkiä jaksoja sairauslomalla ja siirtyminen työelämään on ollut haastavaa.
– Köyhyys ei läheskään aina ole oma valinta. Olen kouluttautunut välillä uudelleen, jotta pääsisin työelämään kiinni, mutta se on hyvin vaikeaa.

Kolmelapsisessa perheessä säästetään kaikesta ylimääräisestä. Ruokakaupassa Virpi joutuu välillä laskimen kanssa laskemaan, mihin rahat riittävät.
– Ettei vain tulisi kassalla noloja tilanteita. Jos rahat eivät riitäkään, joutuisin viemään ostoksia takaisin hyllyyn.
Salaatteja perheessä syödään hinnan vuoksi harvoin.
– Pääasia että saa mahan täytettä lämpimästä ruoasta.
Myös ruokajonot ovat tulleet Virpille tutuiksi.
– Minua harmittaa se, että jonoissa käy pariskuntia, jotka molemmat saavat omat ruokakassit. Mutta itse lapsiperheellisenä en saa kuin kaksi pientä kassia, niin kuin yksin asuvatkin.

Virpin perheessä jokaisen hiukset leikataan itse ja vaatteet ostetaan pääosin kirppareilta. Jos on pakko ostaa uusi kännykkä, Virpi ostaa sen osamaksulla, jolloin aikaa sen maksulle on kolme vuotta. Yllättävät tilanteet, kuten pesukoneen hajoaminen, saattavat laittaa perheen talouden välillä hyvin tiukille.
– Olemme joutuneet lainaamaan myös lapsilta rahaa, mikä tuntuu tosi kurjalle.

Virpi sanoo, ettei halua kutsua vieraita kotiinsa, sillä perheen heikko taloudellinen tilanne näkyy selvästi kodista.
Kierrätyshuonekalut ovat yhteensopimattomia, olohuoneessa on sänky ja kylmät seinät kaipaisivat remonttia.
– Ostin joltain opiskelijapojalta lastulevyisen vitriinin, lipaston ja pienen kaapin, kun halvalla sain. Nämä ovat meillä olohuoneessa. Olohuoneemme on aika surullinen näky.

Ravintoloissa ja reissuissa perhe käy erittäin harvoin. Virpi tapaa myös ystäviään harvoin. Välillä jatkuva kotona oleminen ja tekemisen puute tylsistyttää.
– Joskus käymme lasten kanssa kävelemässä luontopoluilla.
Kerran vuoteen perheen tavoitteena on tehdä jonkinlainen kotimaan reissu, vaikka lomareissun tekeminen on perheelle iso taloudellinen ponnistus.
Reissun perhe rahoittaa esimerkiksi veronpalautuksilla, kaupan ylijäämäbonuksilla tai kirpputorien myyntituotoilla. Tänä kesänä perhe sai avustusjärjestöltä virkistyslahjakortin Bellanpuistoon citygolfia pelaamaan.
– Olen hyvin kiitollinen Hope ry:lle, Pelastakaa lapset ry:lle ja seurakunnan diakoniatyölle. Niistä olemme saaneet joskus vaatekasseja ja lahjakortteja. Viime vuonna saimme diakoniatoimiston avustuksella tehtyä Ähtärin reissun.

Sukulaisilta ja kummeilta Virpin lapset ovat saaneet rahaa synttäri- ja joululahjaksi.
– Ilman heidän rahalahjojaan lapset eivät saisi lainkaan uusia vaatteita tai tehtyä omia hankintoja.
Virpi on tyytyväinen, että hänen lapsensa ovat ottaneet koulunkäynnin vakavasti.
– Jospa he saisivat hyvät ammatit eikä heidän tarvitsisi aikuisina kärsiä köyhyydestä.

Kuopiossa reppukeräys vähävaraisille

  • HOPE ry, OP Pohjois-Savo, OP Tuusniemi ja Pohjola Sairaala keräävät yhteistyössä koulureppuja, jotka lahjoitetaan vähävaraisten perheiden koulutietä aloittaville lapsille.
  • Kuka tahansa voi osallistua keräykseen tuomalla koulurepun tai penaaliin keräyspisteeseen.
  • Lahjoituksen voi toimittaa OP Pohjois-Savon Kuopion konttoriin, OP Tuusniemen Kuopion konttoriin ja Pohjola Sairaalan Kuopion toimipisteeseen.
  • Keräys jatkuu 31.7. saakka.
  • Tavoitteena on kerätä vähintään 150 reppua.
  • Lahjoituspisteillä voi myös kirjoittaa terveisensä repun saajalle reppuun sujautettavalle kortille.
  • Penaaliin lahjoittaja voi valikoida koulutarvikkeet kuten kynän, kumin ja viivoittimen.
  • Lahjoittajien toivotaan pakkaavan repun siististi ja lahjoitettavien reppujen toivotaan olevan uusia.