Kuopion Pluspisteellä voi käydä tekemässä hiv-pikatestin ilmaiseksi ja anonyymisti – tuloksen saa tietää heti paikan päällä

SPR:n Savo-Karjalan piirin vapaaehtoistoiminnan kehittäjä Hanna PUkitkonen Pluspisteen Kuopion tiloissa, jossa tehdään ilmaisia ja anonyymeja hiv-pikatestauksia. Kuva: Inka Matilainen

Pluspisteellä tehdään parisataa hiv-testiä vuosittain.

Maailman aids-päivää vietetään jälleen 1.12. Kuopiossa SPR Pluspiste on tarjonnut ilmaista ja anonyymia hiv-testiä jo vuodesta 1992. Puijonkadulla sijaitsevalla pisteellä on mahdollisuus käydä anonyymissä hiv-testissä ilman ajanvarausta tiistaisin kello 17–19.

Suomen Punaisen Ristin Savo-Karjalan piirin vapaaehtoistoiminnan kehittäjä Hanna Putkonen kertoo, että viime vuonna Kuopiossa tehtiin yhteensä 176 pikatestiä, jotka olivat kaikki negatiivisia. Viime vuonna tehtiin 7 testiä enemmän kuin vuonna 2017. Putkonen sanoo, että tänä vuonna syyskuun loppuun mennessä testejä on tehty vajaa 80, joista reilu 50 Pluspäivystyksessä. Loput näytteet on otettu teemapäivillä YTHS:lla, Terve Kuopio -kioskilla sekä Niiralan raja-asemalla Värtsilässä Turvaseksipartio-kampanjan yhteydessä.
– Kävijämäärät edellisen muutaman vuoden aikana ovat tasaisesti pikkuisen nousseet. Tämä vuosi kuitenkin on ollut hiljaisempi verrattuna edellisiin vuosiin. Selkeitä trendejä näytteenotossa ei ole havaittu muuta kuin se, että usein Pluspisteen taukojen (kesä- ja joululoma) jälkeen vastaanotolla näkyy kävijämäärissä selkeä piikki.

Kävijöistä kirjataan ylös syntymäaika ja sukupuoli SPR:n tilastointia varten.
– Nämä ovat arvokasta tietoa, sillä niiden avulla pystymme kohdentamaan toimintamme markkinointia paremmin ja erityisesti heihin, joilla on suurin riski sairastua.

Vuonna 2018 testauksessa kävi 100 mieheksi ja 76 naiseksi itsensä määrittelevää henkilöä. Testi tehdään ottamalla sormenpäästä verinäyte ja tuloksen saa tietää heti paikan päällä.
– Päivystykseen tulee ihmisiä myös Kuopion ulkopuolelta. Tähän voi liittyä esimerkiksi se, että pienellä paikkakunnalla HIV-testiin ei tohdita hakeutua leimautumisen pelossa.

THL:n tilastoista käy ilmi, että vuonna 2018 rekisteröitiin valtakunnallisesti 153 uutta tartuntaa. Putkonen sanoo, että määrä on ollut hyvin sama vuosittain jo jonkin aikaa ja tartunnat painottuvat Helsinkiin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueille.
– Yhä monen mielessä elää ajatus, että hiv on homomiesten tauti. Kuitenkin noista vuoden 2018 tartunnoista 36 prosenttia oli tullut heteroseksissä, miesten välisessä seksissä 26 prosenttia ja huumeiden käytön yhteydessä eli esimerkiksi käytetyistä neuloista 4 prosenttia.

Stigma hi-viruksen ympärillä on Putkosen mukaan yhä vahva. Uskomukset tartunnan saaneisiin elävät yhä vahvoina. Hiv-mielletään yhä usein vain tietyn ihmisryhmän sairaudeksi ja sairaudeksi, joka voi tarttua jopa kättelemällä sairastunutta.
– Virus tarttuu veriteitse tai limakalvoteitse. Se ei tartu esimerkiksi yskiessä, aivastaessa, suudellessa, eikä virtsasta, ruoasta, wc-istuimesta tai eläimistä.

Kuopion Pluspiste on yksi viidestä Punaisen Ristin Pluspisteestä. Kuopion lisäksi Pluspiste löytyy Joensuusta, Seinäjoelta, Jyväskylästä ja Turusta. Toiminta pyörii täysin koulutettujen terveydenhuollon ammattilaisten vapaaehtoisvoimin.
– Helsingissä ei esimerkiksi ole Pluspistettä, mutta siellä on muut vastaavaa toimintaa. Kuopiossa meidän olemassaolo on kuitenkin hyvin perusteltua, koska olemme lähellä itärajaa, ja tiedetään, että monet tartunnat tulevat ulkomailta.

Hiv - Miten tarttuu ja ei tartu

Voi tarttua: verikontaktissa, äidistä lapseen raskauden tai synnytyksen aikana, rintaruokinnassa, yhteisten neulojen, ruiskujen tai muiden ruiskeen antamiseen liittyvien välineiden käytössä, yhdynnässä emättimeen ilman kondomia ja yhdynnässä peräaukkoon ilman kondomia (anaaliyhdyntä).

Ei tartu: pisaratartuntana esimerkiksi yskiessä, suudellessa eikä myöskään syvissä kielisuudelmissa, jos suu on terve eikä syljessä ole verta, yhteisistä astioista, wc-istuimen kautta, kylpyvedestä, uima-altaassa, saunassa ja hyttysistä.

Lähde: Positiiviset Ry