Kuopioon perustetaan uusi tikkaseura

Tikkajuoksussa juostaan joko 600 metriä tai 1800 metriä ja välillä pysähdytään heittämään tikkaa. Kuva: Joni Pirisen kotialbumi

Perustamiskokous pidetään perjantaina Puijolla. Paikan päälle voi tulla kyselemään lajista.

Tikanheitto on paljon muutakin kuin mökkiviikonloppujen ajanviete. Suomessakin tikanheitossa voi kisailla kolmessa eri kilpailumuodossa; sisätilan heitossa, tikkajuoksussa ja tikkahiihdossa.
Kuopiolainen Joni Pirinen on jo jonkin aikaa kisannut näissä kaikissa. Viime viikonloppuna Ranualla ja Rovaniemellä järjestetyissä kisoissa hän sijoittui hopealle. Suomen mestaruus meni siilinjärveläiselle Arttu Kekäläiselle.
Menestyksestä huolimatta Kuopion alueella ei ole omaa tikkaseuraa, vaan Jonikin on edustanut kisoissa Jalasjärven Tikkaa.

NYT hän on koonnut muutamien aktiivisten tikkakisaajien kanssa porukan, joka aikoo perustaa Kuopion alueelle oman tikkaseuran. Perustamiskokous pidetään perjantaina Puijon tornissa.
– Moni pitää tikanheittoa vain ajanviettotapana, ja harva tietää, että se on kunnon kisalaji. Haluan nyt viedä tätä lajia eteenpäin myös täällä Kuopion alueella, Pirinen sanoo.
Tikkajuoksussa on kaksi eri kisamatkaa: 600 metriä ja 1800 metriä. Kisoissa kyseiset matkat juostaan yleisurheilukentällä ja välillä pysähdytään heittämään 10 tikkaa tauluun. Tikkahiihto on muuten sama, mutta juoksun sijaan matka edetään hiihtäen.
– Lajia voi verrata ampumahiihtoon. Erona on vain se, että ampumisen sijaan heitetään tikkaa, Pirinen sanoo.
Perjantaina perustettavan seuran tavoitteena on saada uusia harrastajia ja kisaajia alueelle. Työtä uusien harrastajien saamiseksi riittää, sillä aktiivisia kisaajia alueella on vasta neljä.

SEURAN ensimmäisiä tavoitteita on käynnistää Kuopion alueella viikoittainen harjoittelutoiminta. Parhaillaan etsinnässä on sopiva sisätila harjoittelupaikaksi.
– Joku halli tai vastaava tila sopisi treenipaikaksi. Kilpailuja on ympäri vuoden, joten sen vuoksi tarvitsemme sisätilan harjoittelupaikaksi.

UUDEN tikkaseuran perustamiskokous pidetään Puijon tornissa perjantaina 27.7. kello 10 alkaen. Pirinen sanoo, että paikalle saavat tulla kaikki aiheesta kiinnostuneet. Paikan päällä kerrotaan lajista ja kisatoiminnasta.
Samana päivänä Puijon tornissa vietetään tornin 55-vuotissynttäreitä. Torni on avattu yleisölle 27.7.1963.