Kuopiosta markkinapääkaupunki

Viikon paras uutinen oli, että Kuopioon suunnitellaan omia kansainvälisiä joulumarkkinoita. Savon Sanomat (16.8.) kertoi, että kolmeviikkoiset markkinat olisi tarkoitus järjestää ensimmäisen kerran joulukuussa 2020, jonka jälkeen tapahtumasta tulisi jokavuotinen.

Kuopion torilla viime viikon lopulla järjestetyt Kansainväliset suurmarkkinat osoittivat jälleen, miten valtava merkitys isoilla tapahtumilla ja markkinoilla on keskustan elinvoimalle, Kuopion ilmapiirille ja imagolle. Kymmeniätuhansia ihmisiä liikkui keskustassa aamusta iltaan, tekemässä kauppaa ja tapaamassa toisiaan. Torimaisema muistutti kävelykatuineen idyllistä ja isoa keskieurooppalaista kaupunkia. Ja ensi viikonloppuna show jatkuu, kun toria kansoittavat Elon- ja Olonkorjuumarkkinat.

Markkinoilla on Kuopiossa pitkät perinteet. Jo 1700-luvun Kustaa III:n allekirjoittamiin kaupungin perustamisasiakirjoihin kirjattiin, että Kuopiossa pidetään vuosittain kolmet vapaamarkkinat. 1800-luvulta lähtien vuosittain järjestetyt Kuopion Tammimarkkinat kuuluvat Suomen vanhimpiin markkinaperinteisiin. Kuopiolla olisikin hyvä syy julistaa itsensä Suomen markkinapääkaupungiksi.

Nettikaupan aikakaudella markkinat ovat hiipuvaa kansanperinnettä, mutta Kuopiossa markkinoilla näyttäisi menevän hyvin. Monet kiertävät torimyyjät ovat todenneet Kuopion torin olevan parhaita kaupantekopaikkoja.

Joulumarkkinat nostaisivat Kuopion valtakunnallisiin otsikoihin; ne vahvistaisivat Kuopiosta mielikuvaa yhtenä Suomen vetovoimaisimpana kaupunkina. Markkinat toisivat keskustaan turistivirtoja hiljaiselle ja pimeälle talviajalle. Kuten monien muidenkin tapahtumien, myös joulumarkkinoiden toteutuminen edellyttää kaupungin tukea. Työnjako on selvä. Kaupunki luo tapahtumille edellytyksiä ja yksityiset toimijat hoitavat käytännön järjestelyt.

 

LUE MYÖS: Kuopioon suunnitellut kansainväliset joulumarkkinat saa kansan kannatuksen.

Kirjoittaja on Viikkosavon ja Kuopion Kaupunkilehden päätoimittaja.