Lisäroskiksia, kiitos!

Lumet ovat tänä vuonna lähteneet sulamaan poikkeuksellisen aikaisin. Nähtäväksi jää, tuleeko vielä tiukka takatalvi, vai alkavatko muutkin kevään merkit pikkuhiljaa vallata lumesta paljastuvaa maisemaa.

Liukastuin tiistaiaamuna koiria ulkoiluttaessani, kun lähiömme jalkakäytäviä ei oltu vielä ehditty hiekoittamaan. Mätkähdin mojovasti kadunreunaan. Ai että oli lähellä! Nimittäin, että olisin saanut muistokseni muutakin kuin kipeät kädet: Kaaduin tosi lähelle melkoisia läjiä.

Lumet sulaa, koirankakat paljastuu. Tänä vuonna tavallista aiemmin. Tämä on kestoaihe, tiedetään, mutta kestona jaksan todellakin ihmetellä sitä, miten jotkut koiranomistajat voivat jättää ne kikkareet keräämättä. Eikö heitä muka ällötä keväisin? Minua ainakin ällöttää, enkä omalla toiminnallani halua lisätä kakkamyrskyä ja koiravihaa.

Sitä paitsi kakkaläjät voivat olla oikein muhivia tautipesäkkeitä. Koirat kulkevat kuono maata viistäen hajujen perässä ja talsivat vahingossa toisen tuotoksen päälle. Ensinnäkin, onpa kiva pestä koiraa tai lasta toisen koiran jätöksistä, saatikka, jos siitä saa kaupanpäällisiksi vielä jonkun taudin.

Ainakin yksi asia voisi edesauttaa kakkojen keräämistä. Lisäroskikset. Tai isommat roskikset. Niitä kaivattaisiin moneen paikkaan. Joskus pienet roskikset ovat niin täynnä, että sinne on hankalaa saada enää pussiakaan mahtumaan. Silloin pussit jäävät kadunvarteen, mistä linnutkin käyvät niitä levittelemässä. Ja joskus sitä pitää kävellä kilometritolkulla kakkapussi kädessä. Houkutus on suuri jättää keräämättä, jos tietää, että pussia ei saa kädestään pitkään aikaan.

Kirjoittaja on toimittaja.