Loppuvuosi yhtä juhlaa

Loppuvuoden juhlien aika alkaa minulla tänään. Tänään vietetään veljeni lakkiaisia, huomenna on itsenäisyyspäivä, kahtena tulevana viikonloppuna pikkujouluja ja niin edelleen. Sitten ollaankin jo joulussa ja uudessavuodessa. Juhlat tuovat mukavaa piristystä vuoden pimeimpään aikaan ja arjen keskelle. Olen ehdottomasti juhla- ja pukuihminen; rakastan kauniita asuja ja juhlien järjestämistä.

Siispä ei liene yllätys, että katson myös Linnan juhlia. Erityisesti pukujen vuoksi. Joka vuosi itsenäisyyspäivän jälkeen kohistaan siitä, kuka teki etikettimokia ja kenen asu oli katastrofi. Nyrpeyttä ovat herättäneet niin tennarit, housupuvut naisilla kuin mekkojen kuvat ja materiaalitkin. Liika persoonallisuus. Linnan juhlat on erittäin arvokas juhla, ja sinne tuleekin pukeutua sen mukaisesti. Minusta on kuitenkin myös mukava nähdä vähän persoonaa pelissä. Kuten sanottu, muodilla on aina otettu kantaa. Etiketit muuttuvat ja moni haluaa jo pukeutumisellaankin viestiä jotain arvomaailmastaan.

Tänä vuonna Linnassa on mielenkiintoinen teema, ympäristö ja luonto. Moni jo aikaisempienkin vuosien juhlavieraista on halunnut viestiä erityisesti ympäristöteemaa asullaan. Linnassa on nähty muun muassa kierrätysmateriaaleista tehtyjä pukuja. Nähtäväksi jää, miten teemaa tuodaan tämän vuoden puvuissa esiin. Linnan kukkakoristelu on toteutettu teeman mukaan niin, että kukat ovat pääsääntöisesti kotimaisilta puutarhoilta ja pääväreinä ovat valkoinen ja vihreä. Lisäksi linnassa nähdään paljon luonnonmateriaaleja, joita on kerätty esimerkiksi Kultarannasta. Ihanaa juhlien aikaa!