Meidän Veikko

Ensimmäisestä kohtaamisestamme on parin viikon kuluttua 30 vuotta. Radiojuttua tehtiin sunnuntaiaamuna Rauhalahdessa. Mies oli puhelias, nauhalle kertyi lupsakkaa juttua enemmän kuin oli tarvis. Kun lopulta tuli valmista, kiittelin ja kyselin hotellihuoneessa olevista kukkalähetyksistä. ”No katopas, kun minä täytän tänään 60 vuotta”, kuului huvittuneen oloinen vastaus. Kyllä nolotti. Seuraavat tasavuosikymmenet hänen kohdallaan olen kyllä taatusti muistanut. Kuopion Männistön poika ja harmonikkataituri Veikko Ahvenainen täyttää 24. syyskuuta 90 vuotta. Ja mikä parasta, soitto soi edelleen.

Ennätysmäisen pitkä ura pääsi alkuun ennätyksellisesti. Helsingin Osakepankki myönsi vain 11-vuotiaalle pojalle vekselin. Ymmärtäväinen pankinjohtaja oli Männistössä Veikon tavoin asunut Hannes Iivanainen. Takaajana toimi Yrjö Nurmi, puusepänliikkeen omistaja ja kunnallisvaikuttaja. Pojan unelmien täyttymys, oma haitari, löytyi osto- ja myyntiliikkeestä Puijonkadulta. Vekseli tuli maksettua puolessa vuodessa.

Ensimmäinen keikkapalkkio lyötiin kouraan 1941 Mäntylahden työväentalolla. Sieltä alkanut tie vei tanssilavojen ja levystudioiden kautta maailmalle, Tsaikovski-saliin Moskovassa ja Garnegie Halliin New Yorkissa sekä moniin muihin maailmankuuluihin konserttisaleihin. Levytykset alkoivat 1955 omalla sävellyksellä ”Muistoja Marseillesta”. Kaikkiaan Veikko on ollut mukana yli tuhannessa levytyksessä. Lienee maamme ennätys. Soittokunto on pysynyt hyvänä juoksemalla, kypsillä vuosikymmenillä on taittunut mm. New Yorkin maraton toistakymmentä kertaa.

Hurmaava persoona on tuo meidän Veikko. Elämänohjeita on aina tavatessamme antanut. Ei saa valittaa omia vastoinkäymisiään tai kehua tekemisiään ennenkuin on ensin kysellyt ja kuunnellut, mitä toiselle kuuluu. Viimeksi tavatessamme mukana oli myös Veikon puoliso Carina Nordlund. Kiittäessäni vierailusta utelin syytä pariskunnan juhlavaan pukeutumiseen. ”No katopas, kun Carina täyttää tänään tasavuosikymmeniä”. Kylläpä taas nolotti. Varmuuden vuoksi siis jo näin etukäteen onnittelut Veikolle.

Kirjoittaja on kuopiolainen radiotoimittaja, tietokirjailija ja ikuinen ylioppilas.