Menevän talven lumia

Kovin ongelmalliseksi näyttää muodostuneen nykyihmisen suhde talveen ja talvisiin riemuihin. Itkua ja parkua on riittänyt yllin kyllin. Väninä alkaa marraskuussa, kun itkunsekaisella äänellä pohditaan tuleeko valkea vai musta joulu. Sitten kun ne toivotut hanki ja jää on viimeinkin saatu, alkavat uudet jurputukset.

Katuja vaaditaan aurattavaksi jo ennen kukonlaulua. Mutta kun niin tehdään, alkaa valitus aurauskaluston aiheuttamista unihäiröistä. Pientaloalueilla lataillaan haulikoita, jos sitä oman osoitteen kadunpätkää ei ole ehditty puhdistaa lumesta juuri tiettyyn aikaan. Lynkkausmieliala jatkuu vielä aura-auton käytyäkin, sillä ihmisoikeudet ovat vaarassa aurausvallien tukittua tilapäisesti pihaliittymät.

Kaupungin vetovoimakin on kuulemma vaarantunut. Maakuntalehdessä kolumnoivan kapellimestarin mielestä Kuopion kulttuurimaisema häväistiin ajamalla Musiikkikeskuksen edustalle lumikasoja. Niinpä niin.

Menevän talven lumille syntyi Kuopiossa myös kansanliike, joka elämöi mielestään erittäin vakavasta yhteiskunnallisesta epäkohdasta. Kyseisen hörhöliikkeen mukaan kaupungissamme ei ole mahdollisuuksia tehdä talvisin kävelylenkkejä hiihtolatujen vallattua kaikki ulkoilureitit. Täyttä soopaa.

Hienoa ulkoiluverkostoa Kuopioon aikoinaan luomassa ollut ex-latumaakari Ari Savolainen todisteli ansiokkaasti lehtikirjoituksessaan väylien ja reittien tasapuolista riittävyyttä. Arin esittämät rätingit eivät kuitenkaan riittäneet näille kiihkoilijoille, joiden mielestä talvikävelijät joutuvat sinnittelemään Kuopiossa pakokaasujen keskellä. Naurettava väite.

Talvisissa olympialeikeissä Suomi saavutti mitalitavoitteensa, mutta se ei riittänyt urheilufasisteille. Kansallisen hätätilan nimissä päitä haluttiin vadille ja määrätietoisesti pitkällä tähtäimellä edennyt Mika Kojonkoski savustettiin ulos. Suosittelen Mikalle vapaaehtoista maanpakoa ja osaamisen antamista sinne, missä sitä ymmärretään arvostaa.

”Meill` on hanki ja jää, meill` on halla ja yö, meill` on ankarat käskyt kohtalon”. Tervetuloa kevät. Armorikasta Pääsiäistä.

Kirjoittaja on kuopiolainen radiotoimittaja, tietokirjailija ja ikuinen ylioppilas.