Minne hävisivät lokkiparvet Kuopion Vasikkasaaresta?

Maanantai-iltapäivästä Scandicin edessä olevalla laiturilla näkyi vain yksi yksinäinen lokki.

Eräs kuopiolainen luonnon tarkkailija otti yhteyttä Viikkosavoon ja pyysi selvittämään, minne ovat hävinneet lokkiparvet satamasta Scandicin rannasta ja vastapäisestä Vasikkasaaresta.

– Ulosteita tekevät ja kirkuvat lokkiparvet ovat olleet Scandicin rannassa jokakesäinen ongelma. Rannan laituri on ollut aina täynnä lokkien ulosteita. Mutta tänä kesänä lokkilaumat ovat sieltä kadonneet. Tätä on ihmetelty toriparlamentissakin, mies kertoo.

Hän on huomannut, että lokkiparvet ovat sen sijaan siirtyneet Kuopionlahdelle.

– Sieltä on puolestaan vähentyneet sorsapoikueet ja silkkiuikut. Edelliskesinä Kuopionlahdella saatiin ihastella useita sorsapoikueita, mutta nyt niitä ei ole juuri lainkaan, mies kertoo havainnoistaan.

 

Lintuyhdistys Kuikan puheenjohtaja Liisa Tolvanen sanoo, että sekä lokeilla että sorsilla oli säiden puolesta hyvät poikaskevät.

– Eli sellaista ongelmaa ei ole ollut, että poikueet olisivat esimerkiksi paleltuneet.

Kaupungin ympäristönsuojelusuunnittelija Timo Perätie on myös huomannut, että isot naurulokkiyhdyskunnat ovat kadonneet Vasikkasaaresta ja Scandicin rannalta. Syytä muutokseen hän ei osaa sanoa.

– Olosuhteet alueella ovat samat kuin ennenkin. Tosin satamassahan tehdään parhaillaan aallonmurtajaa. Mutta rakennustyöt ovat sen verran kaukana, etten usko sen vaikuttavan lokkien pesäpaikan valintaan, Perätie pohtii.

 

Perätiekin sanoo, että lokkiparvia on aiempaa enemmän näkynyt Kuopionlahdella.

– Voisi ajatella, että osa Vasikkasaaren lokeista on siirtynyt sinne.

Lokkien lisääntyminen Kuopionlahdella ei kuitenkaan Perätien mukaan vaikuta heikentävästi  sorsapoikueiden määrään.

– Päinvastoin sorsien ja muiden vesilintujen pesintämenestys on parempi siellä, missä on lokkia. Lokit puolustavat omia pesiään ja ovat ärhäköitä käymään kaikkien saalistajien, kuten varisten kimppuun. Samalla ne suojelevat muiden vesilintujen pesiä.