MM-pronssistakin saa haukut

Ruotsissa asunut ystäväni vertaili suomalaisten ja ruotsalaisten käyttäytymistä urheilukatsomoissa: ”Ero on siinä, että Ruotsissa kotijoukkuetta tsempataan viime hetkille asti. Suomessa tappiolla olevalle kotijoukkueelle aletaan buuata. Ja jos voittoa ei ole näkyvissä, katsomosta lampsitaan jo ennen loppusummeria kotiin.” Liekö syy kannustamisessa, miksi ruotsalaiset ovat monessa asiassa suomalaisten edellä.

Ystäväni vertailu tuli mieleen tällä viikolla, kun Twitterissä osui silmään Iivo Niskaselle kirjoitettu kansalaispalaute. Omalla nimellään kirjoittanut kansalainen oli ilmeisen pettynyt olympiavoittajan pronssiin Seefeldin MM-kisoissa. Hän kirjoitti näin: ”Kannattasko joskus ees vi*** treenata. Täys saat***n turisti oot ollu viime aikoina.”

Ala-arvoinen kommentti sai runsaasti huomiota Twitterissä ja monet onneksi asettautuivat puolustamaan hiihtosankaria. Yksittäinen törkeä kommentti pitää jättää omaan arvoonsa ja se kertoo eniten arvostelijasta itsestään. Mutta ehkä tämä asenne näyttäytyy laajemminkin Suomessa, vaikka sanallinen muotoilu olisi äskeistä esimerkkiä sivistyneempää. Suomalaiset eivät ole kovin innokkaita kannustamaan tai iloitsemaan toisten menestyksestä.

Meillä päin osataan kyllä kritisoida, aliarvioida ja lytätä niitä, jotka yrittävät menestyä ja pärjätä elämässä. Emme osaa kannustaa edes itseämme, mieluummin vähättelemme niin omien kuin toisten aikaansaannoksia. Suomalainen lähiyhteisö on pikemminkin kateellista kuin kannustavaa.

Toisten kannustamisessa meillä olisi opittavaa vaikkapa amerikkalaisilta. Siellä menestyksestä osataan iloita ja ymmärretään, ettei toisten menestys ole itseltä pois. Toisten kannustamisen taitoa tulisi opettaa jo päiväkodeissa. Ja sen kertaaminen olisi paikallaan myös työpaikoilla.

Kirjoittaja on päätoimittaja.