Naurattavatko numerot?

Meitä naurattaa kovin Tanhupallon kehittymätön matikkapää hänen laskiessaan karvamadon poikasia: ”Yy, kaa, nee, vii, see – kuuskyt poikasta!”

Toisia numerot kiinnostavat ja toisia eivät sitten millään. Minulla ei koulussa ollut matikka lähelläkään kymppiä, mutta innostuin numeroista työelämäni alkutaipaleella saatuani ensikosketuksen Symphony –taulukkolaskentaohjelmaan. Tämän jälkeen tullut Excel on tempaissut mukaansa niin, että teen taulukoita kaiken maailman järjestystä vaativista asioista. Mietin, että tuo ohjelma varmaan siivoaisikin kotona, jos sille syöttäisi oikeat kaavat. Tanhupalloa numerot selvästi kiinnostavat. Huomasihan hän kellonkin olevan seitkytviis ja he pian myöhästyisivät Pariisin lennolta.

Numerot sinänsä saisivat kiinnostaa enemmän joitakin julkisen puolen toimijoita, joiden toimet vaikuttavat meihin kaikkiin veronmaksajiin. Eräässä kokouksessa kuulimme tarinan kuopiolaisesta johtajasta, joka kertoi pian julkaistavan tuloksen olevan kaksi miljoonaa, mutta ei muistanut oliko se plussaa vai miinusta. Kuulostaa ihan Tanhupallolle! Se, että rahan riittävyydestä ei tarvitse kantaa itse huolta, voi johtaa siihen ettei sillä etumerkillä nyt niin väliä ole. Jostain toisen pussista se raha aina löytyy, vaikka tappiota tulisikin. Meille yrittäjille sen sijaan on tärkeää pitää huoli siitä, että se tulosrivin etumerkki on plussaa, koska meille sitä miinusta ei kukaan muu paikkaa.

Usein me yrittäjät keskitymme siihen omaan osaamiseemme, ja numerotietous kasvaa vasta ajan myötä. Jos numerot eivät ole hallussa, on meidän hyvä turvautua toiseen yrittäjään, kuten kirjanpitäjään tai tilintarkastajaan, jotka ovat näiden asioiden ammattilaisia. Vaikka usean yrittäjän tärkein seurattava numero on pankkitilin saldo, on syytä joskus miettiä kunkin tuloslaskelmarivin tunnusluvun arvoa. Arvioida vaikka onko se paljon vai vähän verrattuna muihin saman alan yrityksiin tai vaikkapa edellisiin omiin kuukausiin ja myöhemmin tilikausiin.

Tanhupallokin vertaili kuvitteellisella lomamatkallaan Roopen kanssa drinkkejä siemaillessaan, että Roopen ykskyt-yks maksanut juoma oli kalliimpi kuin hänen ykskyt-ykskyt maksanut.

Kirjoittaja on Kuopion Yrittäjien puheenjohtaja.