Nukkumalla menestykseen

Kaikki meistä ovat kokeneet jotakin elämää suurempaa ja selittämättömiä tunteita. Sykähdyttävä kohtaaminen kahden ihmisen välillä, jonka jälkeen elämä muuttaa suuntaa, eikä palaa enää entiselleen.

Ei tarvitse säikähtää, emännän kanssa tahkotaan vielä, nyt liki 40 vuotta yhdessä. Muutama vuosi sitten tapasin Suomen johtavan unilääkärin Henri Tuomilehdon. Ylipäätään ihmettelin, mihin unilääkäriä tarvitaan. Jokainen meistä nukkuu, joskus hyvin, joskus huonommin.

Monet kuuluvat kuitenkin unettomien heimoon ja tyytyvät kohtaloonsa, vaikka apua olisi saatavissa.

Tuttavuus unilääkärin kanssa oli viedä unet. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan joka viides suomalainen kärsii pitkäaikaisesta uniongelmasta. Yli 300 000 ihmistä popsii säännöllisesti unilääkkeitä. Puolet härmäläisistä aikuisista kokee olevansa väsynyt arkisin. Moni läträä viinalla hyvän unen toivossa. Puhutaan todellakin kansansairaudesta.

Itse olen aina kehunut sillä, että nukun loistavasti. Ennen kuin pää on tyynyssä, olen hetkessä höyhensaarilla. Unta ei ole tarvinnut etsiä, otan torkut missä ja milloin tahansa. Tässäkin asiassa putosin pilvistä. Jos ihminen nukkuu välittömästi, poikanen kärsii univajeesta.

Jatkuvan univajeen seuraukset vaikuttavat koko elimistöön. Siitä kärsivällä on havaittu muun muassa painon nousua, aikuisiän diabeteksen kehittymistä, sydän- ja verisuonisaurauksien riskin kasvamista. Vähemmästäkin tiedosta unet karisevat.

Kun unilääkäri pyysi kaverikseen kirjoittamaan Tammelle ”Nukkumalla menestykseen” -teosta, moni kysyi, onko pojat vakavissaan liikkeellä. Voin vakuuttaa: tässä kuviossa huulenheitto on kaukana. Sitkeässä elää vanhankansan viisaus ”ei maaten markkoja kerätä eikä unesta puuroa synny”.

Teknologia on kehittynyt vauhdilla viimeisten vuosikymmenien aikana. Ihminen on kuitenkin lähempänä luolamiestä kuin robottia. Roikumme jatkuvasti erilaisten älylaitteiden kimpussa. Aivot raksuttavat jatkuvasti kuumana. Nukumme huonommin kuin koskaan, vaikka luovuus vaatisi levännyttä emolevyä.

Kirjoittaja on tiedotusenkeli.