Nykytoimittajilla olisi opittavaa Markusta

Markku Heiskanen ja Mauno Hämäläinen olivat pitkään työpari. Hämäläinen houkutteli Heiskasen kokomaan Snellmanista Ahtisaareen -kirjateoksen. Heiskanen menehtyi muutama vuosi Espanjanssa, missä hän asui viimeiset vuotensa. Kuva: Vicente Serra/Kuopion kaupunki

Viikkosavon entisellä päätoimittaja Markku Heiskasella oli runsas vinkkihenkilöiden verkosto.

Edesmennyt Markku Heiskanen toimi Viikkosavon päätoimittajana vuosina 1985–1991. Ura alkoi Savon Sanomien urheilutoimittajana. Hän erikoistui kuntatoimittajaksi ja oli myöhemmin Viikkosavossa valtaapitäviä vahtiva kolumnisti, jonka tekstejä poliitikot ja viranhaltijat pelkäsivät ja odottivat.

Moni Heiskasen tuntenut on todennut, että nykytoimittajilla olisi opittavaa alati työskentelevästä Heiskasesta. Hän haki uutisia ja tutki politiikan ilmiöitä yötä päivää. Toimittajalegenda keräsi tietoa soittelemalla vinkkihenkilöilleen tai joku paalupaikalla oleva tietolähde otti yhteyttä Markkuun. Hän nappasi tiedon murusen yhdeltä henkilöltä ja toisen toiselta, kunnes palapeli oli valmis uutista varten.

Viikkosavo pyysi Heiskasen pitkäaikaisen työkumppanin, valokuvaaja Manu Hämäläisen (78) muistelemaan miesten yhdessä kulkemia polkuja. Hämäläinen itse aloitti työuransa Savo-lehdessä vuonna 1956, mutta siirtyi paikalliskilpailija Savon Sanomiin vuonna 1958.
– Jouduin tekemään Savo-lehdessä valtavasti ylitöitä. Se osoittautui hyödylliseksi aloittaessani työt Savon Sanomissa. Näytin neuvotteluissa Savon palkkakuitteja. Sain ylitöideni ansiosta hyvän diilin maakuntalehden kanssa, nauraa Hämäläinen.

Hämäläinen työskenteli 1960-luvulla helsinkiläisessä kuvaustoimisto Pressfotossa ja Yhtyneissä Kuvalehdissä. Hän tutustui urheilutoimittaja Heiskaseen isoissa kisatapahtumissa. Manu palasi takaisin Savon Sanomille. Yhteistyö ja ystävyys Heiskasen kanssa syveni ravustusreissuilla.
– Kun Markusta tuli Viikkosavon päätoimittaja, teimme yhdessä ravintola-arvioita. Näin läheltä, miten Heiskasella oli kaikkialla syväkurkkuja, jotka toivat hänelle uutisvoittoja ja kritisoitavaa.

Heiskasen ollessa päätoimittajana Viikkosavo ei pyörinyt pelkästään Kuopion nurkilla. Heiskanen-Hämäläinen kaksikko kävi seuraamassa esimerkiksi Helsingissä vuonna 1989 KuPSin Suomen Cupin finaalia.
– Savon Sanomat keskittyi ottelusta raportointiin, minä kuvasin ja Markku teki muistiinpanoja rajuista voittojuhlista Viikkosavoon.

Viikkosavo oli mukana Helsingissä, kun Manu vietti 50-vuotispäiviään. Hyvien suhteiden vuoksi juhlat järjestettiin valtion kustannuksella ja pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa.
– Tulipa tehtyä yhteinen juttukeikka Markun kanssa Lasse Lehtisen vieraana Brysseliin asti. Lehtinen oli tuttu mies jo Kuopion nuoruusvuosilta.

Ravintolat ja erityisesti Henry`s Pub olivat takavuosina kaupungin parhaita tietotoimistoja. Markku ja Manu päivystivät Henryssä, tapasivat baarissa kavereitaan ja saivat toinen toistaan mehevämpiä jutun aiheita.
Viikkosavon päätoimittaja Nisse Tuomisen aikoina Heiskanen ja Hämäläinen tekivät sarjaa Kaupungin Valot ja Varjot.
– Kävimme Markun kanssa iltatilaisuuksissa nuuhkimassa kaupungin asioita ja Heiskanen väsäili pakinoita, jotka sekä ihastuttivat että suututtivat. Teimme myös sarjan kaupungin muistolaatoista Viikkosavoon.
Kun muistolaattasarja Viikkosavossa päättyi, Hämäläinen houkutteli Heiskasen kokomaan teosta Snellmanista Ahtisaareen.

Elämänsä loppuvuodet Markku asusteli talvet Espanjassa ja härnäsi teksteillään nurkkapatrioottisia kuopiolaisia.
– Espanjan talvina hän kirjoitti vielä kolumneja Kuopion Kaupunkilehteen ja aika usein vertaili talvehtimispaikkansa hyviä puolia Kuopion puutteisiin. Ihmiset provosoituvat ja antoivat palautetta, että pysyköön Heiskanen siellä Espanjassa.
Markku Heiskasta on kaupungilla luonnehdittu intohimoiseksi kutsumustoimittajaksi, jollainen palo puuttuu monelta nykypolven virkamiestoimittajalta.

Markku Heiskasella oli syväkurkkuja kaikkialla. Kuva: Savon Sanomat