Oikea suunta on ylöspäin

Kuopiossa on vireillä useita korkean rakentamisen hankkeita. Linja-autoaseman ympäristöön on nousemassa neljä taloa, joista kolme on 14–16-kerroksisia.

Kuopionlahdelle esitetään puolestaan jopa 21-kerroksista tornihotellia, joka toteutuessaan olisi Kuopion korkein rakennus.

Kuopio ei ole suinkaan ainoa korkeutta tavoitteleva kaupunki. Helsingin Sanomat (11.2.) kertoi, että ympäri maata on parhaillaan vireillä useita tornitalohankkeita. Esimerkiksi Tampereelle kaavaillaan 29-kerroksista tornitaloa, Vaasaan 25-kerroksista, Ouluun 19-kerroksista ja Jyväkyläänkin 16-kerroksista.

Kuopio ei saa jäädä arkailemaan omissa hankkeissaan. Matalat nelikerroksiset kerrostalot ydinkeskustassa ovat hyvien tonttien tuhlaamista, koska ihmiset haluavat asua keskustassa.

Korkealle rakentamiselle on hyvät perustelut. Se tiivistää kaupunkirakennetta, mikä takaa keskustan elinvoiman ja vilkkauden tulevaisuudessa. Korkea rakentaminen monipuolistaa asuntotarjontaa ja vahvistaa kaupunkikulttuuria.

Parhaillaan kaupunki laajenee voimakkaasti esimerkiksi Hiltulanlahteen. Jos kaupunki haluaa oikeasti kasvaa, asuntotuotannon pitäisi painottua lähemmäs keskustaa. Kuopion kasvun suunta pitäisi olla ylös-, eikä ulospäin.

Tiivis asuminen on ekologista ja se vahvistaa myös yhteisöllisyyttä.

Korkea rakentaminen viestii myös symbolisesti, että kaupungin kasvuun uskotaan. Kuopion on aika osoittaa myös kerroskorkeudella, että se kuuluu isojen kaupunkien joukkoon.

Kirjoittaja on päätoimittaja. Lähetä palautetta: aija.pirinen@media.fi