Onko sinulla aikaa?

Kylläpä aika kuluu nopeaan. Siinä sanat, jotka tuntuvat asettuvan suuhun sitä paremmin, mitä enemmän vuosia tulee elämän mittariin. Aika kuluu nopeaan, kun on paljon mielekästä tekemistä. Toisinaan aika taas matelee ja välillä tuntuu, että vuorokauden tunnit eivät riitä mihinkään.

Nykyihminen on kellon orja, jonka elämää säätelevät deadlinet ja tiukat aikataulut. Tehokkuus on piirteistä arvostetuin ja sädekehä on kirkkain sillä, joka on saanut mahdollisimman lyhyessä ajassa mahdollisimman paljon aikaan. Vuorokaudessa on tasan tarkkaan saman verran aikaa kuin ennen, mutta enää se ei riitä mihinkään. Jos istuu pytyllä ilman puhelinta, on se hukkaan heitettyä aikaa. Kiireinen ihminen on ihannoitu, sillä hän on elossa. Jos et tee, et ole olemassa. Vapaa-ajallakin pitää olla vähintään pikku hoppu.

Pitelet kädessäsi tai katsot ruudulta Viikkosavon 140-vuotisjuhlanumeroa. 140 vuotta on kulunut siitä, kun Kuopioon perustettiin lehti, jota itsekin nyt edustan. 140 vuotta sitten maailma oli todella erilainen paikka ja jos jotain olen huomannut vanhoja lehtiä lukiessani, niin sen, että ihmisillä oli aikaa aivan toisella tavalla kuin nyt. Sen voi aistia haastatteluista ja juttujen kirjoitustavoista.

Ennen ja ehkä maaseudulla vieläkin ymmärretään, ettei nurmi kasva hoputtamalla. Elämä ei mennyt hukkaan, jos joka sekunti ei tehnyt jotain ja toiseen ihmiseen ehdittiin keskittyä.

Menneissä ei kannata elää, mutta ehkä niistä jotain voisi oppia. Toiset 140 vuotta sujahtaa niin ettei sitä huomaakaan, ja loppu tulee kaikille. Jokainen voi itse päättää, kannattaako siihen kiirehtiä vai ei.

Kirjoittaja on toimittaja.