Ortodoksikirkko hurmaa yksityiskohdilla – katso kuvat

Näkymä Pyhän Nikolaoksen katedraalin eteisestä kohti kirkkosalia ja ikonostaasin takana olevaa alttaria. Oikealla piispantuoli, joka sijaitsee aina ortodoksisen kirkon pääpaikassa. Kuvat Inka Matilainen

Rovasti Arto Leskinen toivoisi, että kuopiolaiset kävisivät rohkeammin tutustumassa kauniiseen Pyhän Nikolaoksen katedraaliin.

Aivan Kuopion keskustassa, vain kilometrin päässä torilta löytyy kauneutta josta edes kaikki kuopiolaiset eivät ole tietoisia. Vain kivenheiton päässä, Sepänkadulla sijaitsee Pyhän Nikolaoksen katedraali, Suomen ortodoksisen kirkon pääpaikka.
Rovasti Arto Leskinen halusi avata vuonna 1903 valmistuneen kirkon ovet Viikkosavon toimitukselle, jotta myös lehden lukijat pääsisivät kurkistamaan sisälle tuohon kauneuteen. Leskinen muistuttaa heti kättelyssä, että kirkkoon ovat tervetulleita myös muiden uskontokuntien edustajat ja turistit.
– Kirkon ovet eivät ole aina auki kuten monissa Euroopan kaupungeissa, mutta soittamalla ja sopimalla tänne pääsee kyllä katsomaan. Tämä on loistava kohde esitellä esimerkiksi vieraille.

Katseenvangitsijoita joka puolella

Leskinen kertoo, että kirkon katolla on seitsemän kelloa, joita soitetaan puoli tuntia ennen palvelusta. Kirkkoon tehtiin mittava peruskorjaus 2003–2004 ja samalla uusittiin kattokupolit ja ristien kultaukset. Kirkkoon mahtuu noin 250–300 henkeä.
– Ulkopuoli on verhoiltu näyttämään tiililtä, itse rakennusaine on poltettua punatiiltä. Sisäänkäynti on länsisuunnasta kohti itää eli auringon nousua ja valoa.
Sisällä huomion kiinnittää ensiksi kuitenkin näyttävä kirkkosali, joka on täynnä koristeellisia esineitä. Leskinen kertoo, että keskellä huonetta on aina ikoni, joka esittää sillä hetkellä vietettävää kirkkovuoden ajankohtaa. Kuvaushetkellä ikonissa oli Neitsyt Marian kuolon uneen nukkumista esittävä ikoni. Sen jälkeen kulku johtaa alttarille, joka on erotettu kirkkosalista ikonostaasilla eli kuvaseinällä. Alttarille saavat mennä vain papit ja piispa.
– Keskellä alttaria on pyhä pöytä, jonka ääressä muun muassa siunataan ehtoollinen. Alttarista löytyy myös istuin piispalle, papeille on tavallinen penkki.
Kirkkosalista löytyy yksi asia, mitä ei ole muissa Suomen ortodoksisissa kirkoissa, nimittäin piispantuoli. Tuoli sijaitsee aina ortodoksisen kirkon pääpaikassa ja kun piispa on paikalla, kirkosta tulee katedraali.
– Piispan tuolin osoittaa pieni, pyöreä punainen matto, jossa on kaksipäisen kotkan kuva. Piispa seisoo tuon maton päällä.

Jokaisella ikonilla oma historia

Kirkkosalissa ei voi olla kiinnittämättä huomiota kymmeniin ikoneihin. Alttarin erottava ikonostaasi on pietarilaista työtä. Sen ikonit on maalattu Novodevitsin luostarissa. Takaseinän vanhat ikonit on siirretty katedraaliin vanhasta kirkosta. Näiden ikonien molemmilla puolilla vitriinikaapeissa olevat kirkkoliput ovat Konevitsan luostarista 1700-luvulta.
– Jokaiseen ikoniin liittyy tietty historia. Tähänkin kirkkoon kannattaa tutustua monesta syystä. Vierailulle voi tulla uskonnon lisäksi historian tai vaikkapa taiteen vuoksi.

Eroja lähinnä palvelustavoissa

Koristeellisuuden ja ikonien lisäksi ortodoksisen kirkon ja perinteisen luterilaisen kirkon palvelustapojen välillä on kaksi suurempaa eroa. Ortodoksisessa kirkossa ei ole urkuja vaan kuorolaulajat, ja ortodoksisessa kirkossa seistään.
– Reunoilla on penkit, joissa voi istua jos ei jaksa seistä, mutta pääsääntöisesti seurakunta seisoo. Kuoro on neliääninen tai isompi, ja sitä johtaa kanttori. Ja usein myös seurakunta laulaa kuoron mukana. Me myös sytytämme tuohuksia edesmenneille ja elossa oleville henkilöille. Toki palvelustavoissa ja käytännöissä on muitakin eroja. Opillisesti eroja ei juurikaan ole.
Säännölliset jumalanpalvelukset kirkossa ovat lauantaisin kello 18 vietettävä vigilia ja sunnuntaisin kello 10 vietettävä liturgia.

Alla lisää kuvia kirkosta. Saat kuvan isommaksi klikkaamalla sitä.

 

Kurssi ortodoksisuudesta kiinnostuneille

Kuopiossa alkaa keskiviikkona 20.9. kello 17 kaikille ortodoksisuudesta kiinnostuneille tai kirkkoon liittymistä harkitseville katekumeenikurssi. Rovasti Arto Leskisen vetämä kurssi kokoontuu joka toinen keskiviikko jumalanpalveluksen jälkeen kello 17 Pyhän Nikolaoksen katedraalissa. Kurssin aikana tutustutaan kirkon opilliseen elämään sekä perinteeseen ja tapoihin. Katekumeenikurssi koostuu noin kymmenestä kokoontumisesta ja mukaan voi liittyä myös kurssin alkamisen jälkeen. Kurssi on vapaaehtoinen eikä vaadi sitoutumista.
– Tarkoituksena on poistaa ennakkoluuloja, joihin törmää vieläkin ja antaa kiinnostuneille tietoa ortodoksisuudesta. Olemme avoin, emmekä sisäänpäinkääntynyt seurakunta.