Osakekauppa vei Savon kuningastielle

Savo-lehti oli miltei koko historiansa ajan tappiollinen, mutta sitä julkaiseva yhtiö oli niin mahtava ja varakas, että sillä oli omistuksessaan kokonainen kortteli. Vuoden 1918 jälkeisessä noususuhdanteessa kirjapainoa laajennettiin Vuorikadun suuntaisesti uudisrakennuksella. Kuva: Savon Sanomat

Syksyllä sata vuotta sitten hallitusmuototaistelun syvät virrat veivät Savo-lehteä niin, että vain lehden nimi pysyi entisellään. Omistus, toimitus, johto ja ohjelma syrjähtivät uusille, kuningasta Suomeen vaatineille raiteille.

Sisällissodan päättyessä Suomen hallitusmuoto oli vielä vahvistamatta. Vahvaa hallitusvaltaa vaadittiin osin reaktiona sisällissotaan ja osin se oli saksalaissuuntautunutta tilannepolitiikkaa, mutta pohjimmiltaan kyse oli demokratian perusteista. Sisällissota oli ollut raaempi kuin ikinä oli kuviteltu mahdolliseksi ja syykin löydettiin: valtaan, eduskuntaan olivat päässeet rahvaan äänestämät luokkapuolueet. Vain kaikkein kyvykkäimmät ja sivistyneimmät olisivat konservatiivisen yhteiskuntakäsityksen mukaan olleet kelvollisia maan johtoon. Siksi jo sisällissodan aikana ryhdyttiin vaatimaan monarkiaa, kaksikamarijärjestelmää ja äänioikeuden kaventamista.

Monarkia oli Euroopassa vielä tuolloin yleinen valtiomuoto, mutta tasavallasta vain vähän kokemuksia. Tosin Suomessa ei ennen vuotta 1918 haluttu kuulla monarkiasta sanaakaan, sillä tsarismia vastustivat kaikki.
Monarkistit järjestäytyivät toukokuussa 1918. Jääkäriaktivisteilta periytyi valmis organisaatio ja rahoitus propagandaan ja lehtiyhtiöiden osakekauppoihin tuli suomen- ja ruotsinkielisiltä pääomapiireiltä. Rahalla peräti 19 tasavaltalaisleirin sanomalehteä kammettiin monarkian kannalle.

Savo-lehteä julkaissut Oy Kuopion Uusi Kirjapaino oli edelleen alkuperäisten Bergroth-Vuorenjuurten ja Brofelt-sukujen omistuksessa. Historiallista nuorsuomalaisuuttaan lehti oli kiivas tasavallan kannattaja.
Nuorsuomalaiset olivat olleet aatteellisesti hajalla jo ensimmäisistä eduskuntavaaleista lähtien. Pohjois-Savon nuorsuomalaisten piirijärjestö oli monarkian kannalla, joten tasavaltainen Savo oli sille piikkinä lihassa. Niinpä Brofeltien kanssa ryhdyttiin hieromaan osakekauppoja. Ostajaksi löytyi Pohjois-Savon Rautakauppa ja sen toimitusjohtaja Janne Vartiainen, joka pyysi kaupan toiseksi rahoittajaksi suurliikemies Lauri Hallmania. Lehden osake-enemmistö jäi kaupan jälkeen monarkisteille.

Lehden toimitus vaihdettiin. Lokakuun alusta 1918 Savo teki uuden päätoimittajansa rehtori Edward Waaraman johdolla hallitusmuotoasiassa täyskäännöksen, joskin joutui tekemään muiden monarkistien kanssa pian nolon mahalaskun. Suomen kuningashanke kuivui kokoon jo marraskuun alussa, kun ensimmäinen maailmansota päättyi Saksan tappioon.

Puoluehajaannus synnytti kokoomus- ja edistyspuolueet. Savon osakkeet päätyivät eri leireihin, sillä sanomalehden omistamisen edut vainunnut liikemies Lauri Hallman valitsi edistyspuolueen mutta Janne Vartiainen kokoomuksen. Kumpikin oli tyytymätön tilanteeseen, etenkin kun lehti tuotti tappiota. Kokoomuspuolue osti bulvaanin välityksellä Vartiaisen ja kirjapainonjohtaja Kusti Vuorenjuuren osakkeet vuonna 1927. Toinen pääomistaja Hallman syrjäytettiin lehden johdosta, joten oikeusjuttuja lehden omistuksesta riitti pitkään. Vasta vuonna 1937 Hallman suostui myymään osakkeensa kokoomuspuolueelle.

Savo oli näin kokonaan kokoomuspuolueen suoraan omistama lehti. Osakeanneissa omistusta koetettiin siirtää paikallisiin käsiin, kunnes Savon Sanomain Kirjapaino Oy osti vuonna 1972 Savon osakkeet ja lakkautti 7-päiväisen Savon. Jatkajana oli kertaviikkoinen Viikkosavo. Dramaattisten nurkanvaltausoperaatioiden jälkeen Savon Sanomat päätyi 1990-luvulla kaikkine paikallislehtineen Keskisuomalainen-konsernin omistukseen.