Tappaminen - harmiton ulkoilmaharrastus?

Aija Pirinen

Aija Pirinen

Kolumni

Urho Kekkosen kansallispuistossa sattui viikonloppuna järkyttävä kuolemantapaus. Lintumetsällä olleen metsästäjän laukaus osui kuolettavasti maastopyöräilijään. Vain viikkoa aiemmin Kuusamossa metsästysseurueeseen kuulunut mies kuoli, kun tyhjäksi luultu ase laukesi vahingossa.

Nämä tapaukset ovat ikäviä muistutuksia siitä, ettei metsästys ole vain harmiton ulkoilmaharrastus. Metsästyksessä on paljon tervehenkisiä piirteitä, kuten luonnossa liikkumista, ulkoilmaa ja yhteisöllisyyttä. Silti metsästyksen tavoite on elävän olennon tappaminen.

Meidän kulttuurissamme eläinten tappamista ja syömistä ei juuri kyseenalaisteta. Metsästys on ollut suomalaisten miesten ikiaikainen tapa hankkia ravintoa perheelle. Eläinten oikeudet on helppo kuitata ituhippien ja joogatyttöjen hihhulointina. Metsästäjä herkistyy, jos susi syö hänen koiransa mutta tuntee riemua, kun saa kaataa hirven, villisian tai karhun.

Itse lihansyönnin haitoistakin tulee jatkuvasti uutta tutkimustietoa. Lihansyönti vauhdittaa ilmastonmuutosta ja on useiden tartuntatautien leviämisen taustalla. Kasvisyönti on lisääntymässä kaikissa ikäluokissa, mikä näkyy kauppojen vege-tarjonnassa.

Metsästys sinällään on eettisempi tappamisen muoto kuin lihan tehotuotanto, sillä juuri eläinten kasvattaminen ruoaksi kuluttaa maapallon resursseja. Silti tappaminen itsessään on eettinen ongelma.

Tulevaisuuden ihmiset arvioivat tämän aikakauden metsästystä historiallisena häpeänä.

Monissa idän kulttuureissa tappamisen välttäminen on suurimpia hyveitä. Ahimsa, eli väkivallattomuuden periaate tarkoittaa myös eläinten elämän kunnioittamista. Epäilen, että tulevaisuuden ihmiset arvioivat tämän aikakauden metsästystä ja eläinten tehotuotantoa historiallisena häpeänä, aivan kuten nykyisin esimerkiksi orjuutta.

Kirjoittaja on päätoimittaja.

Keskustelu