Moraalipoliisit taas liikkeellä

Aija Pirinen

Aija Pirinen

Laulaja Janna pukeutui viikonloppuna Halloweenin kunniaksi Pocahontas-asuun. Puvustaan hän julkaisi omasta mielestään hauskan kuvan verkossa. Ilo oli ennenaikaista. Sosiaalinen media röykytti Jannaa, kuten tämän aikakauden tapoihin kuuluu. Laulajaa syytettiin kulttuurisesta omimisesta ja sortavien rakenteiden ylläpidosta. Lopulta laulajatar julkaisi somessa anteeksipyynnön, jossa pahoitteli, ettei ymmärtänyt asunsa herättämiä tuntemuksia.

Jannalle tehtiin selväksi, että Pocahontakseksi pukeutuminen on loukkaavaa alkuperäiskansoja kohtaan. Sosiaalisen median joukkotuomioistuin pisti taas yhden ihmisen polvilleen. On vain ajan kysymys, milloin seuraava uhri joutuu lynkatuksi sanomistaan tai tekemistään.

Somen mahtikaudella ihmisistä on tullut arempia kuin ennen. Kohtuuttoman arvostelun vuoksi moni karttaa julkisuutta. Somessa hyväntahtoiset ihmisetkin voivat saada varomattoman kommentin tai kuvan vuoksi rasistin tai sortajan leiman. Sanomiset tallentuvat ikuisiksi ajoiksi nettiavaruuteen ja ne voidaan kaivaa esille myöhemmin mielivaltaisissa yhteyksissä. Kun somessa aletaan sakilla grillata, kohde voi menettää työnsäkin, kuten uutisista olemme kuulleet.

Maailma ei muutu paremmaksi sillä, että kyttäämme toistemme tekemisiä ja osoittelemme toistemme virheitä. Liioittelevat moraalipoliisit luovat ahdistavaa ilmapiiriä ja vastakkainasettelua.

Jos haluat muuttaa maailmaa tasavertaisemmaksi, suvaitsevammaksi ja lempeämmäksi, aloita itsestäsi. Sen sijaan, että osoittelet toisten virheitä ja vaadit muita muuttumaan, korjaa omia virheitäsi ja vaikuta elinympäristöösi omalla esimerkilläsi.

Kirjoittaja on päätoimittaja.

Liioittelevat moraalipoliisit luovat ahdistavaa ilmapiiriä ja vastakkain-asettelua.

Keskustelu