Kunhan on nimi oikein

Inka Matilainen

Inka Matilainen

Kolumni

Ei aiheella niin väliä, kunhan kirjoittavat nimen oikein.” ”Ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä.” ”Nimi on enne.”

Nimi. Se on ihmisen ensimmäinen käyntikortti, vahva merkityksen ja mielikuvien luoja. Nimi on itse asiassa pidemmälle pohdittuna äärimmäisen mielenkiintoinen asia. Pohditaanpa vähän.

Mieti hetki vaikka Suomen yleisimpiä miesten ja naisten nimiä: Juhania ja Mariaa. Varmaan sait päähäsi jonkin mielikuvan Juhanista ja Mariasta. Tuo mielikuva perustuu ainakin itselläni ihan siihen, millaisia Juhani- ja Maria-nimisiä henkilöitä tunnen tai tiedän. Mielikuva voi olla negatiivinen, nuorekas, vanhoillinen, kiltti, kaunis, inhottava - mitä vain. Siihen vaikuttavat myös oma ikä ja elinpiiri. Itse esimerkiksi pidän Antti-nimestä, koska olen elämässäni tavannut pääsääntöisesti vain mukavia Antteja. Vastaavasti taas joku toinen nimi voi puistattaa heti, jos sen nimiseen henkilöön liittyy negatiivisia muistoja tai mielikuvia. Näin käy herkästi, vaikka tiedänkin, etteivät kaikki Mariat ja Juhanit ole mukavia tai vastaavasti inhottaviakaan.

Oma nimi on myös herkkä asia. Jos se kirjoitetaan tai sanotaan väärin, loukkaantuminen on herkässä. Samoin on herkästi myös silloin, kun joku ei muista nimeäsi: Ettekste te tiedä, kuka mä oon?

Toisia harmittaa olla Maria, toisista taas on vallan mukavaa olla Juhani.

Toisia harmittaa olla Maria, toisista taas on vallan mukavaa olla Juhani.

Sama pätee sukunimiin. Olen omasta lähipiiristäni kuullut, kuinka Korhonen vaihtuu varmasti naimisiin mennessä miehen erikoisempaan sukunimeen, koska Korhosia yllättäen Suomessa riittää.

Sukunimen vaihtumista pidetään normaalina etenkin naisoletetuilla naimisiin mennessä. Nykyään on kuitenkin hyvin tavallista, että nainen pitää oman nimensä vihkivalojen jälkeen. Nimi halutaan säilyttää, koska siihen on joko kiintynyt, sillä on historiaa, se on harvinainen tai sillä on esimerkiksi ehditty luoda uraa. Kipuilua ja syitä ratkaisuille on yhtä monta, kuin nimen kantajiakin.

Viime syksynä jututin Jussia, joka vaihtoi nimensä Jasoniksi, koska koki sen omemmaksi elämänmuutosten jälkeen. Enää ei ole täysin tavatonta vaihtaa nimeä aikuisena ja hän heittikin ilmoille kysymyksen, mikä nimesi olisi jos saisit itse päättää?

Siinäpä kysymys. Teininä en tykännyt nimestäni, mutta aikuisena, minusta on ollut mukavaa olla Inka, Inkeri, Iitu - mitä näitä nyt on. Suurin kohteliaisuus liittyen omaan nimeeni on, että tiedän sen inspiroineen henkilöä antamaan lapselleen saman nimen ja tekemään siitä lorunkin.

Mutta olisiko elämäni erilaista vaikka Sannana? Kohdeltaisiinko minua eri tavalla? Menettäisinkö jotain vanhan nimen mukana? Olisinko erilainen ihminen? Inspiroisinko ketään?

Pienessä mittakaavassa tuskin mikään muuttuisi. Eikä ehkä isommassakaan, koska maailmassa tärkeämpiäkin asioita kuin nimeni. Ja Sannahan on kiva nimi siinä missä muutkin.

Siksi se laittaa pohtimaan, onko nimellä lopulta edes väliä?

Kirjoittaja on toimittaja ja ihan Inka vaan.

Kommentoi