Tavallisten tarinoita

Inka Matilainen

Inka Matilainen

Kolumni

Tässä lehdessä kuopiolainen Taina kertoo, kuinka hän sairastui syöpään vuonna 2015 ja siitä lähtien sairaus on ollut osa hänen elämäänsä. Syöpä on herkästi uusiutuvaa sorttia ja Tainan on pitänyt sopeutua elämään sen kanssa. Haastattelussa hän kertoi, kuinka on edelleen sama ihminen kuin ennen syöpää. Ei parempi tai pahempi, vaan inhimillinen ihminen.

Medialla on tapana ”romantisoida” ihmisten sairaustarinoita. Kerromme mielellään juttuja, joissa ihmistä kohtaa vastoinkäyminen, kuinka hän voittaa sen ja on nyt viisaampi, kauniimpi ja vahvempi. Sen jälkeen maalliset murheet ja ketutukset kuten sotkut kotona, lasten huonot aamut ja riita kumppanin kanssa ovat vain muisto, sillä jokainen sekunti on puhdasta kiitollisuutta ja oivallusta. Näin jaamme sankarin viittaa tietynlaisille ihmisille.

Meillä toimittajilla on tärkeä rooli muistaa, että me luomme kuvan siitä, miltä asiat näyttävät. Kaikki eivät selviydy. Kaikki eivät taistele. Kaikista ei tule edes parempia, kiitollisempia tai enemmän hetkessä elävämpiä ihmisiä. Heidän tarinansa ei ole yhtään sen huonompi tai sairautensa vähempiarvoisempi saatikka vähemmän mediaseksikkäämpi.

Näitä tarinoita kerrotaan paitsi kiinnostavuusarvon takia, myös sillä ajatuksella, että lukija voisi saada niistä samaistumispintaa, vertaistukea ja toivoa. Suurin osa meistä on kuitenkin vain tavallisia ihmisiä, tavallisine iloine ja murheineen jopa kuolemanrajakokemuksenkin jälkeen. Menestyminen tai selviytyminen ei ole suurimmalle osalle meistä oma valinta.

Jatkossakin lehdissä on sankari- ja menestystarinoita sekä täysin väliinputoajien kohtaloita. Nykyihminen kun kaipaa vaihtelua ja koukkua.

Sillä jokainen sekunti on puhdasta kiitollisuutta ja oivallusta.

Niillä on paikkansa, mutta lukisitko myös ihan tavallisesta ”tylsästä” ihmisestä?

Kirjoittaja on vt. päätoimittaja.

Kommentoi