Kolumni Sorrettu vähemmistö

Joulu tulla jollottaa. Kuulun sorrettuun vähemmistöön: joulua inhoavat. En ole sitä ihmissorttia, joka pakastaa juhannuksena saunavihdan ja mässäilee joulun alennuskinkulla vielä tammikuussakin. Totta kai hyvä sapuska kuuluu jouluun kuin voisilmä puuroon. Menneinä vuosikymmeninä ruokaa sai kehua mielenmäärin. Nykyisin yksi hyväkäs kokee eläinkunnan tuotteiden eläinten riistoksi, toinen ei syö punaista lihaa ja kolmas ei rakasta possua muuten vaan. Valistunut syömämies tietää, mistä pöperöistä tulee kolesterolia, mistä lisäaineita, mitä piilorasvoja ja mistä ties mitä. Ei ihme, että syömishäiriöt ovat lisääntyneet.

Omalla kohdallani mikroruokien käyttö on räjähtänyt käsiin. Lisäaineista en tiedä, mutta toivottavasti ystävät huomauttavat, jos alan loistaa kuin neonvalo. Tietysti joulun inhoaminen on tehty helpoksi. Euroopassa on pitkään rakennettu betoniporsaita joulumarkkinoiden ympärille terrorismin pelossa. Lumeton joulu tai liika lumi eivät ole enää huonoa tuuria, vain kertoo karua kieltään ilmastonmuutoksesta.

Itse olen saanut jouluna vaatimattomia tehtäviä. Kerrankin pyydettiin hankkimaan joulukuusi. Tietenkin se jäi viimetippaan. Olihan kuusi melkoinen ilmestys, naulaset olivat tippuneet pari joulua sitten. Kiva oli viettää joulua, kun koko suku kävi hirnumassa kuusen käkkänälle. Lahjat tietysti kuuluvat jouluun. Yhdessä viisaassa artikkelissa sanottiin, että lahjoja säätelevät monenlaiset säännöt.

Lahja ei ole vain tavara, se sisältää tunteita, juuri tietylle ihmiselle sanomaa, jolla lahjanantaja viestittää jotakin itsestään. Tästä sainkin kuningasidean. Ostin vaimolleni yleiskoneen. Hieno peli, jossa tehoja oli ainakin miljoona wattia, kulhoja kasapäin, nopeutta enemmän kuin Usain Boltin jaloissa ja pulssitoiminta, jota en tosin ymmärtänyt mitä se tarkoitti. Tietenkin vempeleessä oli taikinan vatkaus. Ajattelin, että emäntä hyppää kattoon, kun näkee tämän nerokkuuden. Jostakin syystä meillä vietettiin hiljainen joulu, tämähän on suloisen joulun tarkoituskin.

Paras ystäväni päätti oikein kunnolla tempaista ja ostaa eroottisen lahjan. Ripein askelin kaippari saapasteli pokkana rintaliiviosastolle. Kaunis neitokainen kysyi kokoa ja kaverini vastasi ilman muistilappua että 58. Hämmentynyt myyjä ihmetteli, ettei sellaista kokoa ole edes olemassa. Kamuni intti: varmasti on, hatulla mittasin. Tästä ei ehkä enempää. Kukat olisi tietenkin varma valinta lahjaksi. Mutta jos en ole ostanut risuja neljäänkymmeneen vuoteen, elämäni valittu tulisi vähemmästäkin epäluuloiseksi. Kuten on käynyt selväksi, en ole jouluihmisiä, mutta pipari maistuu ympäri vuoden.

Kirjoittaja on tiedotusenkeli.

Koko suku kävi hirnumassa kuusen käkkänälle.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut