Suomessa ei onneksi ole äärikatalaa poliitista kulttuuria. Mutta täälläkin epäkunnioitus ja halventaminen kukoistavat. Poliittisten vastustajien suohon laulaminen on perinne. Parannetaanko sillä ylipäänsä maailmaa? Poliitikot ja ex-poliitikot, me olemme outoja. Meillä on elämänhistoriassamme tahroja, joita pidetään kunniakkaina.
Moni meistä on kunnostautunut siinä, että olemme saaneet kollegoitamme mahdollisimman ikävään valoon. Ja kokeneet sitten sankaruutta: Ah, osasinpa sanoa rumasti!
Minäkin lienen ollut jonkin sortin amatööripoliitikko, pyrkinyt parantelemaan maailmaa poliittisin toimin ja statuksella. Nyt kun olen saanut etäisyyttä poliittisiin taistelukenttiin, kirpoaa myös sisäistä itsekritiikkiä. Miksi pidin luonnollisena erilaisten näkemysten tainnuttavaa tyrmäämistä, jotta vain oma totuus jäisi voimaan?
Miksi politiikassa oikeassa olemisen vietti on niin vahva, että on houkutus vaientaa väärin ajattelevia? Poliitikossa on usein taistelevaa metsoa. On halua päästä otsikoihin, parhaassa tapauksessa tauluun maalatuksi, tärkeäksi. Sulkia hattuun tuovat voitot, eivät kompromissit.
Poliitikoissa voi elää idealismia ja maailmanparantamista. Mutta kyllä narsismi on tunnustettava yhdeksi polttoaineeksi. Valta kutkuttaa. Päästä niskan päälle, se tila on jonkinmoista huumetta. Sen tavoittelussa yksi keino on vaientaa toisia. Usein kyse on myös suvaitsevuuden puutteesta: joidenkin on vaikea kunnioittaa erilaisuutta.
Oman ryhmän ja omien äänestäjien etujen yksisilmäisille ajajille kuuluu toki demokratian mitali heillekin. Mutta jos vain he saavat glooriaa, se on omiaan ruokkimaan raadollista politikointia. Politiikassakin tekisi hyvää jakaa joka puolueeseen fair play -pystit rehdeille. Sillanrakentajat ja synteesien hakijat ovat nimenomaan yhteisellä asialla. He ovat politiikan valontuojia. Jos vasta aloittaneelle poliitikolle voisi esittää toiveen, se olisi: älä taputa likaisille teoille.
Tekisi hyvää jakaa joka puolueeseen fair play -pystit rehdeille.
Vaikka mahdolliset vanhentuneen politikoinnin sankarit kerskuisivat alhaisilla sankariteoillaan, niille ei tarvitse jakaa suosiota. Tuhmuus ei ole kaunista.
Uusi aika saa koittaa. Rumista teoista saisi jäädä vain kaunis muisto. Tuota kumousta saisivat johtaa uudet vaikuttajat, ne, jotka eivät vielä ole kasvaneet pitämään luonnollisena toisten nujertamista.
Kirjoittaja on tamperelaistunut kuopiolainen kirjailija.