Kolumni Arki takaisin, kiitos!

Uusi vuosi ja uudet kujeet? Elämme aikaa, jolloin nopeimmat ovat jo rikkoneet tälle vuodelle tehdyt lupauksensa ja hätäisimmät ovat ne jo ehtineet unohtaakin. Sellaisia me ihmiset olemme. Kun vielä loppiaisesta päästään, lakkaa ylimääräiset juhlapyhät ja arkivapaat sotkemasta elämää ja saamme rauhassa hypätä arjen pyöritykseen. Vai saammeko? Mitä arki on näinä outoina aikoina?

Joskus muinoin, ei niin kovin kauan sitten, arki ja rutiinit täyttivät alkuvuoden viikot kyllästymiseen asti. Sama rytmi viikosta toiseen ja sitten tulikin jo kevät. Tällä hetkellä arki ja rutiinit voivat kuitenkin muuttua nopealla aikataululla ja kiellot, määräykset ja suositukset tulla voimaan nopeammin kuin ehdimme kissaa sanoa.

Määräykset tulevat, niitä tarkennetaan ja lievennetään vuorotahtiin eikä edes kaikista tarkin uutisfriikki tahdo pysyä niiden mukana.

Elämästä ja suunnitelmista on tullut niin epävarmaa, että aiemmat normaalit ja jopa tylsät rutiinit alkavat tuntua houkutteleville unelmille. Aamulla töihin työpaikalle, illalla harrastuksiin ja joskus ulos syömään ja kuppiloihin notkumaan, viikonloppuisin tai lomalla jopa matkoille. Oi aikoja!

Sanovat, että ihminen on sopeutuvainen. Kerta toisen jälkeen olemme jo tottuneet välillä rajoittamaan elinpiiriämme ja välillä elämään vapaammin. Kerta toisensa jälkeen alkava uusi rajoitusruletti alkaa kuitenkin jo turhauttaa. Onko tästä mitään hyötyä? Loppuuko tämä ikinä?

Ja mitä rajoituksilla voitetaan? Eihän kukaan tiedä tulevaa, ei kai kukaan enää uskallakaan luvata paluuta vanhaan.

Olen somessa klikkaillut tutuille tsemppipeukkuja.

Epävarmuus ja epäselvyys kiristävät hermoja enemmän kuin se, että pitäisi rutistaa pieni aika rajoitettua elämää. Omassa koronalotossa olen toistaiseksi voittajien puolella.

Olen päässyt melko vähällä, mutta uskon että kokonaisuudessaan tästä kaikesta tulee vielä iso lasku maksettavaksi meille kaikille. Olemmeko jo tilanteessa, ettei oikein kukaan enää tohdi sanoa Jaksetaan vielä hetki -hokemaa?

Toivon, että alkavat härkäviikot olisivat mahdollisimman monelle mahdollisimman normaaleja. Töitä, opiskelua, harrastuksia ja tapahtumia sopivassa suhteessa omien tarpeiden mukaan, sitä normaalia elämää mitä kenellekin siihen sitten kuuluukin.

Rutiinit luovat ryhdin arkeen ja ainakin itse olen ilman niitä autuaasti tuuliajolla. On tultu pitkä matka siitä, kun kotisohvalla riemuittiin, että nyt saa olla rauhassa kotona eikä tarvitse mennä kaiken maailman kissanristiäisiin. En sillä, että mikään kyläluuta edelleenkään jaksaisin olla, mutta haluaisin silti tehdä itse päätöksen menemisistä sen sijaan, että minnekään ei oikein voi mennä.

Rutiineja ja ihan tavallista arkea toivon erityisesti ravintola- ja tapahtuma-alan yrittäjille, työntekijöille sekä sidosryhmille.

Olen somessa klikkaillut tutuille tsemppipeukkuja tai punaisia sydämiä, koska en oikein muutakaan voi. Toivon todella, että teidän kurmuuttaminen lopetetaan.

Kirjoittaja on kaapunnin tyttöjä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut