Rivien välistä "Kuka jaksaa ajatella, että nyt sitä ja tätä kansanosaa on hyväksyttävämpää vetää pataan kuin aikaisemmin?" aprikoi toimittaja Ida Suominen

Olen männä päivinä miettinyt viikko sitten ratkennutta juttua, jossa toimittaja Johanna Vehkoon kunnianloukkaustuomio kumottiin korkeimmassa oikeudessa. Tapaukseen en tässä mene: en koe että minulla olisi diskurssiin juuri lisättävää.

Se, mikä itseäni sen sijaan on kiinnostanut, on jutun ympärillä käytävä keskustelu. Asiaa käsittelevien uutisten kommenttiketjuissa näkee kourakaupalla lausuntoja, joiden pääasiallinen teesi on, että nyt Vehkoota voi siis myös kutsua natsipelleksi, kun kerran tällaisessa sananvapauden tyyssijassa eletään.

Mietin useamman päivän, miksi argumentti kuulostaa tutulta. Sitten tajusin, että olen kuullut sen aikaisemminkin. Samat kaverit pyörivät freeseine näkemyksineen erilaisia tasa-arvokysymyksiä koskevissa keskusteluissa. Vai miltä kuulostavat ”tasa-arvo, siis eikös se tarkoita että naisiakin saa lyödä, räh räh” ja näpsäkästi käänteiseksi pyöräytetty ”#metoo? Eihän tässä enää uskalla edes flirtata naisille”?

Toki suuri osa keskustelijoista on oikeasti fiksua porukkaa, ja edellä kuvatun kaltaiset mahdollisimman väärin ja ikävästi asiat ymmärtävät ovat vähemmistö. Silti välillä meinaa alkaa väsyttää. Kuka jaksaa ajatella, että nyt sitä ja tätä kansanosaa on hyväksyttävämpää vetää pataan kuin aikaisemmin? Ei oikeasti luultavasti kukaan – silti lankean aina närkästymään samoista pelleistä.

Kirjoittaja on Viikkosavon toimittaja.

Samat kaverit pyörivät freeseine näkemyksineen erilaisia tasa-arvokysymyksiä koskevissa keskusteluissa.