Sinä olet vanha ja kömpelö, totesi henkilö perhepiiristäni, kun kerroin kaatuneeni jälleen retkiluistimieni kanssa jääradalla Kuopion matkustajasatamassa Kallavedellä. Tokaisija olisi ihan hyvin voinut lisätä lauseeseensa sanan hölmö, sillä niin aivoton olin, kun lähdin taas illalla liikkeelle, ilman kypärää ja otsalamppua.
Ensimmäisellä kerralla olin juuri jättänyt taakseni Rönön sillan mutkan ja etenin kohti Vasikkasaaren etappia sauvat viuhuen, koska lenkillähän mennään ”aina täysiä ja veren maku suussa”. Eikä aikaakaan, kun luistin ryysti railoa ja syöksyin vasen kyynärpää ja reisi edellä kohti jään pintaa. Kesti hetken ennen kuin pääsin ylös, mutta jatkoin itsepäisesti matkaa vielä muutaman kierroksen, vaikka osumakohdissa jo vihloi meheviä mustelmia enteillen.
Toisella kerralla kohtasin pari läheltä piti -tilannetta ennen kuin takaraivoni tärähti äänekkäästi jäähän juuri kun ajattelin vetää vielä yhden kierroksen. Sauvasta katkesi piikki ja sompa poksahti reunastaan. Tällä kertaa älysin lähteä kävelemään häntä koipien välissä kohti kaupunkiasuntoa. Korvan ja silmäkulman tietämiä särki, ja muutenkin olo oli tömpsähtänyt, kun pää alkoi kasvattaa pattia.
Vielä päivienkin päästä tunsin tympeää kipua päänupissa, niskoissa ja hartioissa, kuin jyrän alle olisin jäänyt. Lääkärillä käynti vahvisti, että olin selviytynyt tilanteesta varsin pienin vaurioin. Aineksia oli toki vieläkin pahempaan. Jos joku vielä näkee minut ilman kypärää jäällä, hän voi heittää minut niskaperseotteella pehmeään hankeen miettimään toilailujani.
Kirjoittaja on päätoimittaja.
Osumakohdissa jo vihloi meheviä mustelmia enteillen.