Rivien välistä kolumni Ikimuistoinen Hääyö – Cityn herkkäunisimmat varmasti heräsivät

Kun on mennyt naimisiin 12.12.12, myös aviomiehen on turha vedota siihen, ettei muistaisi hääpäivää. Meidän tapauksessamme kyseessä oli tarkalleen ottaen hääyö, sillä osallistuimme Tampereen seurakuntayhtymän järjestämään Hääyö-tapahtumaan vuonna 1881 valmistuneessa Aleksanterin kirkossa kymmenien muiden parien tapaan.

Kesän korvalla tavanneilla, kihlat 11.11.12 vaihtaneilla salamarakastuneilla oli kiire naimisiin, ja Hääyö oli oivallisen helppo valinta, vaikka kyseessä olikin arkipäivä, keskiviikko. Kirkko oli koristeltu valmiiksi ja järjestäjät olivat kattaneet kahvit sekä kakun valmiiksi.

Kun vihkiminen tapahtui yöaikaan, illallinen Kuopiosta, Tampereella ja Hankasalmelta kutsuttujen lähimpien ihmisten kanssa nautittiin ravintolassa ennen vihkimistä.

Vihkimisen jälkeen ystävän kuljettama hääauto eteni pitkin Hämeenkatua. Auton soittimelta kuului Juhani Markolan upeasti tulkitsema Rakkauden aamu niin lujaa, että cityn herkkäunisimmat varmasti heräsivät. Hääbileitä tanssittiin seuraavana kesänä reilun 120 henkilön voimin miehen kotipitäjässä Keski-Suomessa.

Kuopion seurakunnissa seuraavaa Hääyötä vietetään 22.2.22. Seurakuntien nettisivuilla kerrotaan, että parit vihitään yksi kerrallaan, mutta samalla kerralla voidaan vihkiä esimerkiksi ystäväpariskunnat.

Ennen vihkimistä pappi keskustelee vihkiparin kanssa. Mekin keskustelimme papin kanssa hetken aikaa ennen vihkitilaisuutta. Alttarilta papin puheesta muistan vain sen, että hän totesi meidän olevan umpirakastunut pari.

Kirjoittaja on päätoimittaja.

Lue juttu Kuopion seurakuntien Hääyö-tapahtumasta 22.2.2022 ja Viivin ja Heikin tunnelmia ennen Hääyötä täältä.

S alamarakastuneilla oli kiire naimisiin .