Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Rivien välistä Ladut kuuluvat hiihtäjille – "Jollakin jääladulla oli ajettu moottorikelkalla ja ongittu pilkillä"

Ennen kuin koirankakkakeskustelu leijuu jälleen löyhkäävänä ilmoille, on syytä käyttää vielä sananen laduille, joita kulutetaan Kuopion leveyksillä ahkerasti vielä hiihtoloman jälkeenkin kevättalven auringonpaisteessa. Sananmukaisesti kulutetaan ja muillakin tavoilla kuin sivakoimalla.

Pistää mietteliääksi, kun pohtii laduntekijöiden urakkaansa käyttämää työaikaa ja joidenkin ladulla etenevien jalankulkijoiden sekä koiranpissittäjien käytöstä.

Miten kukaan kehtaa tallustella toisen työn jäljen päällä eli suksibaanalla, kun kevyen liikenteen väyliä ja jopa käveltäviä polkuja riittää tallattavaksi?

Vai onko syynä se, ettei vain huomata tai sen kummemmin ajatella koko asiaa? Selkeät opasteet voisivat edesauttaa asian kohentumista entistä parempaan suuntaan, olemmehan kuitenkin syvimmältä olemukseltamme aika tottelevaisia kansalaisia.

Toisaalta voisiko esimerkiksi jäälle vetää latureitin tuntumaan käveltävän lumipintaisen uran, jossa ei ole pelkoa liukastumisesta? Suuri kustannuskysymys se tuskin olisi, koska hiihtokausi on kuitenkin aika lyhyt.

Mutta palataanpa vielä ladunkuluttamiseen, sillä jollakin jääladulla oli ajettu moottorikelkalla ja ongittu pilkillä. Kaikkea se talvi teettää! Vaarallinen ilkivalta latureiteillä on vielä oma lukunsa, samoin raivossaan hitaammille ja pienemmille ärjyvät suksijat.

Miten kukaan kehtaa tallustella toisen työn jäljen päällä?

Liikunnan pitää olla kivaa ja turvallista, ja verovaroin tehdyt ladut on tarkoitettu kaikenkuntoisille ja kaikenikäisille hiihtoniiloille ja -pirkoille.

Kirjoittaja on päätoimittaja.