Rivien välistä Kannustuspuhe meille mälsille – "Kenties punainen talo ja perunamaa ei ole asumisratkaisujen megayllättäjä"

Yksi yllättävimmistä asioista, joita olen vuosikymmenen alalla työskenneltyäni huomannut on, kuinka moni pitää itseään tavattoman tylsänä. ”Ei minulta kannata kysyä, minä olen ihan tylsä.”

Totta kai rehellisyyden nimissä on huomioitava, että kommentti voi hyvin olla myös tapa taiteilla itsensä ulos toimittajalle puhumisen vaarasta.

Aion kuitenkin tämän kolumnin puitteissa suhtautua siihen vilpittömänä arviona itsestään, osittain siksi koska pidän itseänikin kohtalaisen pitkäveteisenä tyyppinä.

Kukaan ei ole oikeasti lainkaan niin tylsä kuin uskoo.

Minun teesini on, että kukaan ei ole oikeasti lainkaan niin tylsä kuin uskoo. Joo, ehkä postimerkkeily tai television katsominen eivät yllä jännittävien harrastusten listan kärkikahinoihin ja kenties punainen talo ja perunamaa ei ole asumisratkaisujen megayllättäjä. Mutta kaikilla on tarinoita, kokemuksia ja näkökulmia, jota välttämättä kenelläkään muulla ei ole.

Toinen, vielä tärkeämpi teesi on: mitä sitten? Sana tylsä sekä nähdään että esitetään usein negatiivisessa valossa. Tämä on jotain, mihin media ei ainakaan auta.

Mekin olemme syyllistyneet tähän – lehdissä nostetaan esille poikkeusyksilöitä, niitä kymmenkertaisia maailmanmestareita ja tuhannen laudaturin ylioppilaita. Ansiokkaita saavutuksia, ja totta kai suuret tarinat kiinnostavat, mutta jos mediassa ei näy mitään muuta, alkaa kuva kanssaihmisten ominaisuuksista suhteessa omiin helposti vääristyä.

Ollaan vaan onnellisesti tylsiä. Kukaan meistä ei ole siinä suhteessa maailmalle yhtikäs mitään velkaa.

Kirjoittaja on Viikkosavon toimittaja

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut