Paula Aikio-Tallgrenin kolumni Hyydyttääkö vai vauhdittaako Ukrainan sota Euroopan vihreää siirtymää?

EU:n vihreä juna puksutti hyvällä vauhdilla eteenpäin kohti ilmastotavoitteita ennen Ukrainan sodan puhkeamista. Kankeaksi moitittu EU yllätti itsensäkin niiden päätösten nopeudessa, joilla Eurooppa katkaisee siteitään venäläisiin raaka-aineisiin. Maa toisensa jälkeen kertoo vähentävänsä tai jo lopettaneensa venäläisen energiantuonnin vastalauseena sotatoimille.

Mutta nopeuttaako vai hidastaako Ukrainan sota vihreää siirtymää? Mielipiteet jakautuvat kahtia. Osa eurooppalaisista poliitikoista näkee sotatoimien vauhdittavan automaattisesti uuden vihreän teknologian käyttöönottoa ja uusia innovaatioita. Pakko on tunnetusti nopea liikkeelle panija.

Osa on sitä mieltä, että nyt on otettava aikalisä ilmastotavoitteiden aikatauluissa ja keskityttävä olennaiseen: eurooppalaisen energiatuotannon turvaamiseen ainakin joksikin aikaa.

Ruokaa on laitettava, tehtaiden on pyörittävä ja talot on lämmitettävä. ”Käytetään fossiilisia polttoaineita kunhan jotain on saatavilla, sanovat pragmaatikot.

He muistuttavat lisäksi, että poikkeustilat hyydyttävät jo nyt eurooppalaista talouskasvua ja koronasta velkaantuneiden maiden on korkean inflaation ja korkopaineiden keskellä haasteellista investoida uuteen teknologiaan. Samaa keskustelua käydään Suomessakin.

Nyt tiedämme, että venäläinen hake on korvattavissa kotimaisella tuotannolla, tuulivoimaa kaavoitetaan lisää ja turvevarastot riittävät joksikin aikaa. Uusia biolaitoksia on suunnitteilla myös Pohjois-Savoon.

Oma lukunsa ovat maaperässämme makaavat metallit, sillä ne ovat osa vihreän energiatuotantomme omavaraisuutta. Tosiasia on, että mitä enemmän tuotamme puhdasta energiaa, sitä enemmän tarvitsemme metalleja.

Haluammeko siis hyödyntää maaperämme metallivarantoja?

Kun fossiilisista polttoaineista luovutaan, tilalle halutaan uusiutuvaa energiaa ja tähän käytetään mineraaleja. Akkuteollisuuteen ja tuulivoimatuotantoon tarvitaan kuparia, kobolttia, nikkeliä.

Haluammeko siis hyödyntää maaperämme metallivarantoja, sillä niitä meillä totisesti on? Olemme EU:n nikkelin ja koboltin ykköstuottajia ja EU:n ainoa, jossa louhitaan kromia ja platinametallimalmeja. Nykyisellä tahdilla koboltti loppuu lähivuosina ja nykyiset malmiot eivät riitä kuin 2040-luvulle.

Jos varantoja halutaan hyödyntää, uusien kaivoksien päätöksillä on kiire. Talvivaara heitti varjon kaivosteollisuuden ylle.

Harmi, sillä muu kaivostoiminta osoittaa, että kaivos ei ole synonyymi ympäristöongelmille. Kaivokset jättävät jäljen ympäristöön, mutta niin tekee muukin teollisuus ja rakennettu infra.

Kaivoslakia uusitaan parhaillaan. Kansalaisten on voitava luottaa lupaprosessien tiukkuuteen ja hyvä, että luvitukset muuttuvat sallittujen ympäristövaikutusten osalta nykyistä tasoa vieläkin korkeammiksi.

Vastapainona kannattaa sallia tutkimustoiminta, jolla ei ole kielteisiä luontovaikutuksia. Mitä muita vaihtoehtoja meillä on vihreän siirtymän tavoitteiden saavuttamiseksi?

Sähkönkulutuksen vähentäminen on epätodennäköistä vaikka siihen toki kannustetaankin. Metallien kierrätyskään ei ratkaise haastetta.

Elektroniikkaromun kierrätys toteutuu Suomessa 40–50 prosenttisesti. Vaikka pääsisimme sataan prosenttiin, se ei kattaisi sähkönkulutuksen tarvetta.

Energiatuotannon kokonaispaletti on tärkeää ratkaista Suomen kokoisessa maassa omilla kestävillä ratkaisuilla.

Energiankulutuksen käyttökohteet on tärkeää tiedostaa päätösten pohjaksi. Suurin ilmastopäästöjen aiheuttaja on energiantuotanto, sitten liikenne, kiinteistöt ja asuminen.

Vasta neljäntenä tulee maankäyttö, metsä- ja maatalous.

Kuluttajat ja yritykset voivat kantaa kortensa kekoon päästölähteisiin vaikuttamalla, mutta suuressa kuvassa energiantuotannolla ja sen omavaraisuudella on merkittävin rooli.

Kirjoittaja on Savon Yrittäjien toimitusjohtaja.

Lue lisää aiheesta