Petri Ruuskasen kolumni Onko olemassa todellista varautumista vakaviin poikkeusolosuhteisiin?

Yle uutisoi (21.4) Kuopio ruoka-avun pidenneistä ruokajonoista. Uutisen mukaan jono kiemurtelee kadulta toiselle Kuopiossa. Asiakasmäärät ovat tuplaantuneet ja nyt jonossa on myös ukrainalaisia pakolaisia.

Kuopion ruoka-avun puheenjohtaja Teija Savolainen kertoo, ettei ruoka-apua ei riitä kaikille. Viikoittain jää saamatta 10–30 ruokakassia. Näin normaalina aikana, kun ruokatuotanto ja kauppaketjujen toiminta sujuu. Tämä saa miettimään, mitä köyhyydessä eläville ihmisille tapahtuu sitten, jos maatamme kohtaa vaikkapa vastaava tilanne kuin Ukrainassa?

Pandemian ja Venäjän sotatoimien aikana julkisessa keskustelussa on korostettu kansalaisten omaa roolia varautumisessa poikkeustilanteisiin, kuten sähköjen tai sähköisten palvelujen katkeamiseen. Tunnetuin siviilivarautumisen muoto on 72 tunnin kotivara, jonka ajatuksena on varata kotiin muun muassa helposti hyödynnettäviä ruoka-aineita, vettä ja käteistä hätätilanteita varten.

Ajatus kansalaisten kotivarasta on kannatettava, mutta onkohan yhteiskunnalta jäänyt huomioimatta ne ihmiset, joilla ei ole mahdollisuutta koota riittävästi kotivaroja kaappiin pahan päivän varalle?

Vuonna 2020 Suomessa perustoimeentulotukea sai THL:n tilaston mukaan yhteensä 288 329 kotitaloutta, joissa asui yhteensä 417 071 ihmistä, eli yhteensä 7, 5 prosenttia kansalaisista. Jos tämän lisäksi lasketaan vuonna 2020 alle 1 000 euroa eläkettä saavat noin 430 000 henkilöä, en usko kotivarojen olevan riittävällä tasolla ajatellen pitkiä kriisiaikoja.

Missä köyhin kansa kriisiaikana ruokitaan ja kenen toimesta?

Kokemukseni mukaan pienituloisen talous voi romahtaa jo todella pienten taloudellisten vastoinkäymisten johdosta. Tilanne, jossa tulonsiirtoja ei voitaisi toteuttaa sähköisten maksatusjärjestelmien lamaannuttua, olisi köyhille kotitalouksille täydellinen inhimillinen katastrofi.

Koronapandemia antoi hieman osviittaa siitä, miten heikosti olemme yhteiskuntana varautuneet poikkeusoloihin. THL:n (21.9.2020) uutisen mukaan koronapandemia vaikutti muun muassa negatiivisesti erityisesti asunnottomien elinolosuhteisiin. Uutisen mukaan sosiaalihuollon palvelujen saatavuutta rajoitettiin, ruoka-aputoimintaa vähennettiin ja kohtaamispaikkoja suljettiin.

Onkohan ylimmässä valtiojohdossa mietitty, missä köyhin kansa kriisiaikana ruokitaan ja kenen toimesta se kuntatasolla tapahtuu?

Jos emme saa rauhallisina aikoina tarjottua riittävää toimeentuloa kaikille kansalaisille edes vapaaehtoisen ruoka-aputoiminnan täydentämänä, mitä tapahtuu sodan tai vastaavan kriisin uhatessa?

Sodan kaltaisista oloista on Suomessa kauan. Monikaan meistä ei tiedä, millaista on nähdä jatkuvaa nälkää, jäädä välttämättömien sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkopuolelle, olla asunnottomana kadulla tai väliaikaissuojissa.

Jos unohdetaan mahdollinen uhka nälästä yksittäiselle köyhälle ja mietitään vain valtion vakautta kriisitilanteissa, voisi noin miljoona nälkäistä suomalaista aiheuttaa yhteiskuntajärjestelmälle vakavia haasteita.

Jos köyhimpien kriisinkestävyyttä ei syystä tai toisesta olla vielä mietitty, olisi viimeistään nyt syytä alkaa miettiä. Pelkkä teoreettinen pohdiskelu siitä, riittääkö kaurapuuroa ja vettä kaikille kriisitilanteissa, ei ole riittävää. On tiedettävä varmasti, että Kela ja kunnat kykenevät maksamaan tulonsiirrot aina käteisenä.

Tämän lisäksi huoltovarmuuskeskukselle on varattava riittävää määrä ruokaa ja alueelliset toimijat organisoimaan kuntien alueelle hätäruokapalvelut hajautetulla mallilla.

Tukien maksujen varmistamisen ja ruoka-avun varastoimisen lisäksi ehdotan maan ylimmille päätöksentekijöille vuosittaisia valmiusharjoituksia, joissa testataan, saako köyhä kansa avun kriisitilanteissa ja miten se käytännössä tapahtuu.

Tähän harjoitustoimintaan tulee saada mukaan siviiliyhteiskunta ja kansalaisjärjestöt, jotka voivat toimia myös silloin, kun valtio tai kunnat lamaannutetaan. Haluan muistuttaa, että maan puolustuskyky on muutakin kuin hävittäjiä ja tykkejä. Tahto seistä heikomman rinnalla on todellinen mittari sille, mihin me kansakuntana ja Suomi valtiona kykenee.

Kirjoittaja on tosielämän mielensäpahoittaja.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut