Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Miltä Kallaveden saaristo näyttää syksyllä? – "Erityisen ruma on aikuisten tapa nakata tupakantumppeja joka paikkaan"

Kulunut sanonta ”Joskus on mentävä kauas nähdäkseen lähelle” pitää hämmästyttävän hyvin paikkansa. Kun on ensin kolunnut ulkomaiden rannikkoja ja saaristoja, ja viimein lähtee oikein ajan kanssa katsomaan Kuopion vesistöisiä tienoita, ei voi muuta kuin hykerrellä tyytyväisenä. Meidän ainutlaatuinen järviluontomme on nähtävyys, jota kelpaa esitellä myös turisteille.

Hietasalon saari kuuluu osana Kuopion kansalliseen kaupunkipuistoon. Reilun puolen tunnin laivamatkan päässä matkustajasatamasta sijaitseva kohde sai menneenä kesänä suuren laavun varustuksensa kokonaisuuteen. Laivalaiturilta on myös esteetön kulku kodan suuntaan siltarakennelmaa pitkin.

Keskikesän helteiden aikaan saaren kuvankaunis hiekkaranta ja Kallavesi tarjoavat virkistäytymisen mahdollisuuden. Paikalle saavutaan sisävesilaivalla, veneellä, venetaksilla tai vaikkapa kanootilla.

Kaikilla ei ole omaa vesillä etenevää kulkuneuvoa, eikä järvenkävijän taitoja, ja siksi on hyvä, että kohteeseen pääsee myös julkisilla kulkuneuvoilla.

Muovia ja muuta törkyä ei saa heittää luontoon.

Uteliaalla herää kysymys, miltä saari näyttää syksyn värikylläisyyden aikaan, syysloman tienoilla ja talven kynnyksellä marraskuussa? Olisiko myös silloin mahdollista päästä kyydillä ja opastetusti piipahtamaan saaressa kaupunkipuistoa ihastelemassa?

Saariretkellä kodan avajaisten aikaan oli mielenkiintoista kuulla saaressa mökkeilevän henkilön tarinointia Hietasalon historiasta. Yleisö kuunteli korvat höröllä kiinnostuneena. Tarinat kiehtovat. Tämä on havaittu myös Kuopion Oppaiden järjestämillä kierroksilla.

Paikalliskohteiden koluaminen on tänä päivänä muotia, ja syksyn saapuessa puetaan jälleen retkivarusteita ylle. Reppuja pakataan retkiä varten. Kun polttoaineen hinta kirpaisee, lähellä sijaitsevat kohteet nousevat entistäkin suurempaan arvoon.

Arkiviikkoina arvostaa myös sitä, ettei leijonanosa viikonlopusta kulu matkojen taittamiseen. Kun retkikohde sijaitsee kohtuullisen matkan päässä kotoa, jää eniten aikaa nimenomaan kohteesta nauttimiseen.

Meidän retkeilijöiden tärkein tehtävä on huolehtia siitä, ettemme jätä retkipaikkaan jälkiä esimerkiksi roskien muodossa. Kaikki mitä on jaksanut kantaa repussa kohteeseen, pitää jaksaa kuljettaa myös takaisin.

Onni on, että paluumatkalla reppu on keventynyt ainakin eväistä. Lapset oppivat siistin retkeilyn alkeet ja jatkokurssit aikuisten esimerkistä. Muovia ja muuta törkyä ei saa heittää luontoon. Erityisen ruma on aikuisten tapa nakata tupakantumppeja joka paikkaan, myös retkellä.

Pidetään huoli siitä, etteivät syysmyrskyjen synnyttämät hersyvät aallot joudu nostamaan ihmisten jättämiä roskajälkiä rannoille. Kallavesi saaristoineen on meidän kaikkien yhteinen helmi, jonka hyvinvointia pitää vaalia.