Maapallon suurimmaksi ongelmaksi on kehkeytynyt ilmastonmuutos. Uhka tuntuu möhkäleelle, jolloin kuvitellaan, ettei yksittäisellä ihmisillä ole sanan sijaa.
Onni onnettomuudessa: arjen pienilläkin teoilla on merkitystä. Kasvihuonepäästöistä noin kaksi kolmasosaa syntyy kotitalouksien kulutuksesta.
Ruokahävikki on yksi pullonkaula. Sillä tarkoitetaan sapuskaa, joka on syömäkelpoista, mutta päätyy tunkiolle. Valtaosa murkinasta tuhlataan kotitalouksissa: 100 miljoonaa kiloa vuodessa ja päätä kohden 20–25 kiloa.
Roska-astiaan heitettävän syömäkelpoisen ruuan määrä riippuu siitä, kuka tekee ruokaostokset. Kun nainen käy ostoksilla, roskiin menee enemmän vihanneksia ja hedelmiä, yhden tutkimuksen mukaan.
Miehen kauppareissu onkin yllättäen todellinen ekoteko. Voin paljastaa mistä tämä johtuu.
Kun lomsin maitokauppaan, ostan HK-sinisen lenkin, kömsyn lihaa, punaista maitoa ja kopan olutta. Voin vannoa käsi sydämellä, ettei kasvishävikkiä tule yhtään.
Kysymys sinänsä ei ole siitä, että muona päätyy muiden roskien joukkoon, vaan kyse on turhista kasvihuonepäästöistä, jotka pahimmillaan rehevöittävät esimerkiksi vesistöjä.
Jos hyödyttäisimme paremmin safkaa, päästöjä olisi huomattavasti vähemmän.
Syytä olisi miettiä tarkemmin mitä kaupasta ostaa. Naiset sanovat usein, että laita ukko asialle ja mene itse perässä, vaikka puutelistoissakin on toivomisen varaa.
Voin vannoa käsi sydämellä, ettei kasvishävikkiä tule yhtään.
Monta kertaa olen saanut lapun, jossa lukee, kerma on vähissä ja sokeri on loppu. Kun tuon kahvikermaa, sen piti olla kevytkermaa. Kun kiikutan palasokeria, sen tuli olla hillosokeria.
Loppujen lopuksi kaapit täyttyvät kaikenlaisista purnukoista, jotka päätyvät ongelmajätöksiin. Kaupassa juokseminen ei vielä riitä, kaiken lisäksi pitäisi olla ajatuksenlukija. Eikä se myymälässä käynti ole mitään ydinfysiikkaa. Hyvillä ohjeilla pärjää pitkälle. Jos haluan, että emäntä ostaa polkupyörän renkaan, pettymys on melkoinen jos saan traktorinpyörän.
Tästä pääsemme sujuvasti fillarointiin. Pyöräily on tärkeää ympäristön ja ihmiskunnan pelastamistyössä. Samalla tankoapina kasvattaa kuntoa ja säästää veronmaksajien fyrkkaa, kun väki pysyy terveenä liikunnan ansiosta.
Minulta on monta kertaa arvuuteltu, miksi en ole hankkinut ajokorttia.
Meikäläistä on luultu viherpiipertäjäksi tai jopa idealistiseksi kettutytöksi.
En ole vaivaantunut selittämään asiaa, koska pyöräilyn uskotaan sisältävän elämää suurempia arvoja, annan mielikuvan elää mystisenä.
Todellisuus on kuitenkin vähemmän romanttinen. Totuus kuulostaisi pohjattoman tylsältä.
Pikkuvirkamiehenä nyhrään toimistossa päivästä toiseen, joten välillä on mukava haukata raitista ilmaa.
On todellakin seksikkäämpää, jos minua pidetään kuopiolaisena kettutyttönä.
Kolikolla on myös toinen puoli. Harvoin tulee ajateltua, että työmatka on päivän vaarallisinta aikaa. Valtaosa työtapaturmista sattuu työmatkalla: syynä kaatuminen tai liukastuminen.
Varsinkin pyöräilijän elämä työmatkalla on kuin kamikaze-lentämistä. Autoja ja potkulautoja suikkii miten sattuu risteyksissä.
Yhtenä kesäisenä aamuna koin Siikaniemellä Kumpusaarentiellä kauhunhetkiä.
Viljasiilon kohdalla puskista eteen rynnisti peura. Takarengasta hipoen eläin suorastaan lensi tien poikki.
Jos tappajapeura olisi päässyt taklaamaan, jälki olisi ollut rumaa.
Tuskin kukaan olisi arvannut että kyseessä olisi ollut peura, jota lapset ihailevat pellon pientareella: söpöä mantelisilmäistä eläintä.
Näin peuran ensimmäistä kertaa elävänä luonnossa. Tapaaminen olisi voinut olla lämminhenkisempi.
Rakastan luonnonvaraisia otuksia, kunhan välissämme on rauta-aita.
Vaaratilanteita sattuu ja tapahtuu. Peura, jos satut lukemaan tämän kolumnin, ehdottaisin diiliä. Pysy poissa kaupungista, sitten en minäkään tule metsään riehumaan.
Kirjoittaja on tiedotusenkeli.